Esko Tuisku : Hullumminkin olisi voinut käydä : muonamiehen pojan muistelmia
Isäni, muonamies Pertti Samuel Tuisku oli kotoisin Saarijärven Mahlun kylästä, Emil ja Eeva-Sofia Tuiskun (os. Hänninen) kahdeksanlapsisen perheen neljänneksi vanhimpana. Sisaruksista oli poikia kuusi ja tyttöjä kaksi.
Muonamies oli maatyöläinen, jonka kuukausipalkasta rahapalkan ohella osa koostui maataloustuotteista, muonasta. Kenties tästä johtuen puhuttiin muonamiehistä.
Vietin lapsuuteni Suontaan kartanossa, jolloin omien kokemusteni lisäksi kuulin muonamiesten kertomuksia muonamiehistä ja heidän perheistään ja oloistaan 1930-luvulta alkaen muonamiesluokan hiipumiseen asti. Kerron niistä niin kuin ne muistan.
Tein kartanossa maa- ja metsätöitä, kunnes viisitoistavuotiaana pääsin metsäharjoittelijaksi. Siitä monivaiheinen elämäni metsä- ja vähän muissakin hommeleissa jatkui.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Esko Tuisku |
Teoksen nimi | Hullumminkin olisi voinut käydä : muonamiehen pojan muistelmia |
SKU | P-HULL-890547 |