Ester Erhomaa : Lapsuuteni maailmanloput : muistelma

Ester Erhomaa muistelee viehättävällä, elävällä tavallaan lapsuuttaan Rantasalmella ja ensimmäistä kouluvuottaan Viipurissa. Hänellä on taito kuvata herkästi lapsen tapaa kuulla, nähdä, kokea. Pikku Ester kuuntelee tarkoin niin luontoa kuin joskus käsittämättömältä tuntuvia aikuisia, painaa kaiken mieleensä, kuvittelee. Ja löytää kirjojen maailman!

Ester Erhomaa syntyi Rantasalmella 1906. Isä oli suntio ja äiti kotona oleva toimeen nainen. Lapsia perheessä riitti: "Meitä oli tullut maailmaan niin harvaan tahtiin, että vanhemmat olivat jaksaneet vielä kelvannneet muille isäksi ja siskot äidiksi. Nyt kaikki olivat jo maailmalla, töissä, viroissa. Onneksi oli uskollinen koirani Musti."

Lapsen yksinäisyyttä syrjäisessä kotikioskissä lievitti Musti, osasi hän puhua. Ja hullumpia mielikuvia maailmasta sai, koska Ester sattui olemaan naisen maailmankapua: se tapahtuisi naisen kertoman mukaan silloin kun hän nenänpäänsä tavoittaisi leuan. Vanha nainen kohtaakin oman maailmanloppunsa, mutta Esterin edessä niitä on vielä monta.

Äiti on huolissaan: tuleeko tytöstä eläjää, kun se vaan itsekseen puhelee eikä halua käydä koulua. Niin loppuu vanha maailma ja alkaa uusi, kun Ester lähetetään kouluun Viipuriin Maikki-siskon luo. Koulunkin tärkeämmäksi asiaksi tulee kirjojen maailman löytäminen. Ester lukee niin että sisko huolestuu. Mutta kaipuu kotiin ei hellitä.

Talven mentyä Ester pääsee vihdoin takaisin maalle. Koti tuntuu sekä tutulta että oudolta. Isä on jotenkin erilainen kuin ennen, vanhentunut ja sairastunut. Ester nauttii kesästä niin kuin vain lapsi osaa, mutta tajuaa, että maailmassa tapahtuu koko ajan sellaista, jossa on maailmanlopun varjo.