Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat
57,30 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-EVAN-8CFFAB

Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat tarjoaa kattavan katsauksen luterilaisen tunnustuksen keskeisiin asiakirjoihin ja niiden teologiseen merkitykseen.
Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kokonaisuus määriteltiin uskonpuhdistuksen aikana v. 1580 hyväksytyssä Yksimielisyyden kirjassa (Liber concordiae)... Luterilainen kirkko peri katoliselta kirkolta vanhan kirkon tunnustukset sellaisina kuin niitä käytettiin lännen kirkon liturgiassa ja opetuksessa. Nämä kolme ns. ekumeenista uskontunnustusta ovat apostolinen ja Nikaian-Konstantinopolin uskontunnustus sekä Athanasiuksen uskontunnustus.
1500-luvulla syntyneitä luterilaisia tunnustuskirjoja ovat mm. Augsburgin tunnustus (1530) ja Lutherin Iso ja Pieni katekismus (1529). Tärkeimpänä ohjeenaan tunnustuskirjojen laatijat pitivät periaatetta, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Raamatun mukaan.
Ruotsissa ja Suomessa on aiemmin tunnustuskirjojen vertaisena pidetty myös Upsalan kokouksen päätöstä (1593).

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Teoksen nimi | Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat |
| SKU | P-EVAN-8CFFAB |