F. M Dostojevski : Kirjoituksia kellarista
30,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KIRJ-C950D3

Kirjoituksia kellarista on Dostojevskin tuotannon kulmakivi, joka syventyy ihmisen sivullisuuteen ja olemassaolon ongelmiin. Romaani tunnetaan myös yhtenä psykologisen romaanin lähtökohdista.
Kirjoituksia kellarista on Dostojevskin tuotannon kulmakiviä ja myös koko nykyaikaisen psykologisen romaanin keskeisiä lähtökohtia. Se on omalaatuinen tiivis romaani, oivaltava tutkielma sivullisuudesta ja ihmisenä olemisen ongelmasta. Se osoittaa selkeästi kuinka huomasti aikaansa edellä Dostojevskin ihmiskäsitys oli.
Teoksen alussa nimitelön kellari-ihminen esittelee itsensä ja filosofiansa, toisessa osassa hän kertoo elämästään sivullisena. Kirjan sielua viiltävä kuva ihmisen toivottamasta yksinäisyydestä kasvaa maailman vajavuuden traagiseksi vertauskuvaksi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | F. M Dostojevski |
| Teoksen nimi | Kirjoituksia kellarista |
| Alkuteos | Zapiski iz podpol'a |
| SKU | P-KIRJ-C950D3 |