Georges Simenon : Sairaalan kellot

Tästä romaanista Francois Mauriac on sanonut: »Simenonille on valjennut totuus, jota yksikään romaanikirjailija ennen häntä ei ole esittänyt näin selkeästi, milteipä kestämättömän häikäisevässä valossa. Kristilliset saarnat elämän mitättömyydestä eivät koskaan ole vakuuttaneet meitä; agnostikko Simenonin romaaneilla on aivan toisenlainen painokkuus.»

René Maugras on saavuttanut huipun. Hän on mahtava lehtikuningas Pariisissa, hänellä on kaunis vaimo, ymmärtäväinen ystävätär, rahaa, vaikutusvaltaa. Hänellä on kaikkea, kaiken hän on saavuttanut omin voimin. Ja eräänä aamuna hänellä ei ole mitään tästä jäljellä. René Maugras herää Bicêtrein suuressa mielisairaalassa Pariisin ulkopuolella. Hän on menettänyt liikunta-ja puhekykynsä, mutta hänen ajattelunsa toimii paremmin kuin koskaan. Nöyryyttävässä fyysisen avuttomuuden tilassa hän huomaa vastustavansa kaikkia hoitotoimenpiteitä, joiden tarkoituksena on jälleen saattaa hänet ihmisten yhteyteen. Hän on itse yllättynyt asenteensa johdosta. Hän huomaa itsessään uteliaisuutta ja tarkkänäköisyyttä, joka on hänelle aivan uutta. Kuolema on lähellä ja sen edessä hän tutkii itseään, tekojaan ja elämäänsä, tarkastelee ympäristöään, ystäviään, avioliittoaan. Hän tuntee osanottoa ja ymmärtämystä muita ihmisiä kohtaan ja lopulta myös itseään kohtaan. Olkoon hänen elämänsä sellainen kuin se on, hän on kuitenkin itse sen muovannut, se on hänen elämäänsä ja hänen itse se elettävä — ja se on ainoa johon hänellä on.

»Sairaalan kello» on Simenonin parhaita kirjoja. Häikäisevä.