Halldor Laxness : Atomiasema

Halldór Kiljan Laxness — Islannin kertojamestari ja vuoden 1955 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saaja — on aikamme suurimpia eepikkoja. Hän on oman kansansa rikkaan taruston uudelleen luoja, kertoja, jonka ääntä ihmiset eri puolilla maailmaa ovat kuunnelleet kuin lapset, innostuneina ja ihastuneina. Hänen teoksissaan on menneisyyss vääntunut kuin kaiku nykyisyydelle ja molempien ääni on ollut voimakas ja elävä. Mutta Laxness on sekä islantilainen että kosmopoliitti, sekä runonlaulaja että atomikauden ihminen. Vuonna 1952 ilmestyneessä teoksessaan »Atomiseura» hän on ensimmäistä kertaa tunnettu tarvetta puhua tälle ajalle tästä ajasta. Tämä romaani on terävä satiiri, ihmisen ja yhteiskunnan puolustaja ja yllättävä hyökkäys.

Kansanedustaja Bui Arland on saanut kaikkea mitä ihminen voi toivoa: kauneutta, viehätysvoimaa, sivistystä, rakkautta. Mutta hänen elämässään on vähitellen alkanut hämärtää puuttuu elämänusko. Hänen itsekeskeinen, amerikkalaisaikuinen vaimonsa ja hänen poikansa uskoutuvat perin sanajälkeistäonta maailmankatsomusta ja kohtaavat maaseudun yksinkertaisen elämän, jota edustaa viisas ja ymmärtävä maalaistyttö Uggla. Viisain, ihmettelevin silmin hän tarkkailee elämää ympärillään ja tutustuu näennäisesti moitteettomaan maailmaan, jossa kuitenkin varkaat, portot, poliisit ja maalaispapit seurustelevat kaikessa ystävyydessä. Uggla on Salka Valklan sisar, niitä kansanlapsia, jotka Laxnessin teoksissa edustavat kasvovoimaista elämää ja tulevaisuutta. Tämän nuoren naisen silmin kirjailija tarkastelee Reykjavikin yhteiskunnallista, taloudellista ja poliittista elämää ja joutuu katkerasti toteaamaan sen mädännäisyyden.

Laxnessin teoksista »Atomiseura» vaikuttaa varmaan kaikkein hämmentävimmän. Vaikka kirjailija sin on tietoisesti lähtenyt herättävän satiirin linjalle, hän ei voi kuitenkaan täysin vaimentaa sydämensä vaatimuksia. Katkeruudessaankin ja karikoivassa kärkevyydessäänkin teos 'on mitä inhimillisin kuvaus nykyajan särkymisestä ja kuumeisesta elämästä.