Hannu Mäkelä : Satu tytöstä, joka etsi onnea

Satu sille, joka miettii mitä onni on.

Ikkunalaudalla asusti tyttö, suurempi sokeripalaa, matalampi tulitikkua; hentoinen posliinityttö, itsepäinen, pitkästynyt ja seikkailunhaluinen.
– Miksi minulla on näin ikävä, tyttö kysyi puiselta sirkuspelleltä.
– Ehkä sinä et ole onnellinen, pelle sanoi. – Minä tiedän miltä se tuntuu ...
– Onni, pieni tyttö mietti ihmeissään. – Mitä se on? Mistä sitä saa? Paljonko se maksaa kilo?
– Voi niin, sanoi pelle. – Onnea on joka paikassa tai sitten ei missään. Suurin onni asuu kuulemma täällä, ja pelle kopautti päätään, – ja täällä, ja se kopautti puista rintaansa sydämen kohdalta. – Mutta tämmöinkin olen vain kuullut enkä sitä itse tiedä.
Pieni tyttö mietti ja mietti ja päätti lopulta itse lähteä tutkimaan ikkunalaudaltaan onnea etsimään. Tullen humussa käydissä alkoi matka, ensin ympäri huonetta, sitten ulos, vesien, maiden ja pilvien yli, suureen metsään, sammalikkoon ...