Hannu Niklander : Ansionsa mukaan : novelleja

Takakansi

Teppo Laiho on odottanut koko elämänsä täydellistä auringonpimennystä, hetkeä jolloin pimenneen auringon ympärille syttyy timanttisormus, tähdet tuikkivat mutta taivaanrannassa kajastaa jo päivä. Teppo matkustaa äitineen Turkkiin katsomaan pimennystä, mutta auringon varjon kiitäessä meren yllä Teppo ei sitä näe.

Hannu Niklanderin novellien päähenkilö on usein keski-ikäinen mies, joka matkustelee Karibialla tai haikailee työmatkalla käynyttä perään.
Joissakin novelleissa ollaan kotisalla; entisaikaan ihmiset ahdistuivat paikallaan pysymisestä, mutta pysymättömässä maailmassa kärsii paikkoihin kiintyvä ihminen.
Yhteistä novelleille on myös ihmisen itsekkyys. Vaikka aie toisen hyväksi on kaunis, vie oma lepotuoli voiton.
Ansiensa mukaan -kokoelma ilahduttaa pienten huomioiden ja yllättävien mielenliikahdusten omaelämäisillä kuvauksilla.

Esittely

Teppo Laiho on odottanut täydellistä auringonpimennystä koko elämänsä. Hän neuvoo satunnaisia matkatuttaviaan, miten auringon ympärillä näkyy hetken ajan timanttisormus, tähdet tuikkivat mutta kaukana taivaanrannassa kajastaa päivä. Onnettomuudekseen Teppo itse jää jumiin miestenhuoneeseen juuri siksi lyhyeksi hetkeksi, kun varjo kiitää Välimeren yllä tuhannen kilometrin tuntivauhdilla.

Hannu Niklanderin novellit ilahduttavat tarkoilla havainnoillaan ja pienten asioiden kirkkailla kuvauksillaan. Niklanderilla on kyky päästä kauas lähipiirin havainnoilla, mutta kevään uudessa kokoelmassaan hän matkustaa fyysisestikin kauas. Niklanderin miehet kärvistelevät konferenssimatkojen hotellihuoneissa kaipaillen veljen vaimoa, he seikkailevat Kuuban kosteilla kujilla vaimon antama kondomi taskussaan tai sitten he palaavat kotiin työmatkalta ja löytävät kotoaan vaimon, joka on - ei enempää tai vähempää - kiksauttanut rakastajan parvekkeen kaiteen yli.

Keski-ikäisen miehen rinnalla on Niklanderin novelleissa aina nainen. Yhtä novellinsa naista hän kuvaa näin: »Nuorena en ollut nuorekas, mutta enpä ole keski-iässäkään paikalleni jämähtänyt. Olen niin kuin loppukesän kukka, sitten kun muut jo hätäilevät lakastumaan, se puhkeaa tummina puuntaviin väreihinsä, sillä yöt ovat yhä lämpimiä.»