Hannu-Pekka Saukkonen : Konnunsuo kutsuu

Konnunsuo kutsuu avaa ikkunan 1950- ja 60-lukujen Konnunsuon vankilayhteisön ainutlaatuiseen arkeen historiallisessa ympäristössä. Teos pohjautuu todellisiin vankilakäytäntöihin ja paikkoihin luoden vaikuttavan ajankuvan.
Kertomus 1950- ja 60-lukujen taitteeseen ajoittuvasta tapahtumista, joissa nuori mies tuomitaan taposta vankeuteen sovittamaan tuomionsa silloisessa Konnunsuon Keskusvankilassa.
Kertomuksen henkilöt ja tarina on täysin fiktiivinen, mutta vankilakäytännöt ja tapahtumapaikat totuuden mukaisia.
Kirja pyrkii tuomaan osaltaan esiin Konnunsuon henkeä, eli tämän ainutlaatuisen vankilayhteisön itsenäistä ja yksituumaista, turvallista elämää siitä huolimatta, että silloin oli yli 500 vankia ja paikka oli sivullisilta kiellettyä aluetta..
Hannu-Pekka Saukkonen on eläkkeellä oleva ammatillisen oppilaitoksen sähköalan lehtori. Aikaisemmin julkaistussa elämänkerrassaan "Konnunsuon kautta opettamaan" paljastuu, että hän on elänyt herkät lapsuusvuotensa Konnunsuon yhteisössä vanhempien toimiessa Osuusliike Yhtymän Konnunsuon myymälän hoitajina. Niinä vuosina tuli koettua Konnun-henki, jonka voiman aisti vasta paljon myöhemmin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Hannu-Pekka Saukkonen |
Teoksen nimi | Konnunsuo kutsuu |
Avainsanat | Konnunsuo, vankilaelämä |