Hannu Vähäkoski : Ukrainan kriisi 2022 vapaaehtoisen silmin

Ukrainan kriisin puhjettua keväällä 2022 yksittäiset suomalaiset käynnistivät poikkeuksellisen nopean ja laajan avustusoperaation sodan uhreille. Kirja avaa koskettavasti vapaaehtoisten kokemuksia ja humanitaarisen työn merkitystä keskellä kriisiä.
Kirja kertoo 2022 helmikuisesta arkipäivästä alkaen sodan kauheuksista vapaaehtoisten auttajien silmin. Kuinka yhden ihmisen päättäväisellä asenteella saadaan tuhansia ihmisiä auttamaan hädässä olevia. Pääpaino kirjassa on humanitaarisen avun antamisessa, mutta se kertoo myös ajatuksia ja tunteita auttajilta sekä autettavilta.
Kirjailija on joensuulainen opettaja, lähtöisin Outokummusta. Hané on luonteeltaan salamannopea ajattelija ja tekijä. Muiden vielä miettiessä hän on jo tehnyt suunnitellun asian. Tämä luonteenpiirre mahdollisti humanitaarisen avun aloittamisen vapaaehtoispohjalta yhtä nopeasti kuin sodan nopean toiminnan joukot. Kirjailijana hän on kunnostautunut yhden kerran ennen tätä eeposta ja lisää on myöhemmin luvassa.
Hän haluaa antaa kunnian kaikille vapaaehtoisille ympäri Euroopan ja erityisesti oman maakunnan aktiiveille. Yksin pystyy tekemään vähän, mutta motivoimalla kaikki mukaan, saadaan aikaan hieno kansanliike.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Hannu Vähäkoski |
Teoksen nimi | Ukrainan kriisi 2022 vapaaehtoisen silmin |
SKU | P-UKRA-BBF539 |
Avainsanat | Ukraina, Hane, Vapaaehtoinen, Humanitaarinen, Joensuu |