Harri Kaasalainen : Kis kis, kippurahäntä : kaskuja itsenäisyyden vuosilta

Suomen leijona, vaakunaeläin, on viiden itsenäisen vuosisymmenensä aikana kokenut kaikenlaista. Käynyt ensiksi oman häntänsä kimppuun kuten pennut yleensä, lumoutunut ärhäkäästä murinastaan, ollut milloin punainen, milloin valkoinen, jopa sinisen musta ja sarkaisen harmaa. Se on rakastanut piikkareita ja saappaita ja viihtynyt urottein leikeissä. Se on ollut itsenainen ja itsepäinen, kuriton ja kurilliinen. Se on irvistänyt muille, mutta vielä enemmän omille vauhkoilleen. Se on nauranut salamaileistä piljoonnaaruun, pistellyt ja purennut vasemmalle, oikealle ja keskelle.

Nykyisin leijonamme on miltei puistoeläin, kesy ja hyvinvoiva. Jos se käpälöi, se tekee sen leikkisästi tassuaan heilutellen. Se ei enää julmistele lähenteleviä, Siksi tämän kirjan toimittajat ovat uskaltaneet ottaa siitä kuvan ja sanoa: - Kis kis, kipparähäntä. Ja leijonta ei kertonut mitään ja toista. Toimittajat ovat myös keränneet viiden vuosikymmenen ajalta sen julkisia temppuiluitaan, varustaneet kukin kymmenen kronikallaan, ehkä liittäneet loppuun ajatelmia omiaisia lauluja: punaisia, sinimustia, sotaisia ja pittoreskeja.

Tuloksena on hersyvän kirpeä kokoelma suomalaista naurua viiden vuosikymmenen ajalta, höystettynä Olavi Hurmerinnan riemukkailla piirroksilla.