Harri Kalha : Sanojen tuolla puolen
34,30 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SANO-A801F9

Harri Kalhan Sanojen tuolla puolen vie taidehistorian ja kollaasitaiteen leikkisälle matkalle, missä melankolia kohtaa ironian ainutlaatuisissa fantasiakuvissa.
Harri Kalha on palkittu tutkija, tietokirjailija ja kuvantekijä. Kalhan ilmaisuväline on perinteisin menetelmin ja vanhojen papereiden ainutlaatuisia kauneusarvoja vaalien työstetty kollaasi. Hänen unenomaisissa fantasiakuvissaan vuorottelevat melankolia ja ironia. Taidehistoriaa osallistuvan leikkisästi kommentoivat kollaasit saavat raaka-aineensa vanhoista taidekirjoista. Harri Kalha on opiskellut Helsingin yliopiston piirustuskoulussa ja Pariisin Academie Roederer'ssä. Hän väitteli tohtoriksi taidehistoriasta Helsingin yliopistossa vuonna 1997 ja on julkaissut lukuisia tietokirjoja kuvataiteesta. Kalha on myös pitänyt useita näyttelyitä Suomessa ja ulkomailla. Sanojen tuolla puolen on hänen ensimmäinen taidekirjansa.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Harri Kalha |
| Teoksen nimi | Sanojen tuolla puolen |
| SKU | P-SANO-A801F9 |
| Avainsanat | taide, kuvataide, kollaasit, taidehistoria |
