Harri Tapper : Loimu ja lumi : romaani vuodesta 1812, jolloin Moskova paloi

Takakansi

"Reippainta sodassa on pakokauhu. Aina se ei syty, mutta silloin kun syttyy, on tuisku takamuksissa. Tuhannen venäläistä miestä pistättää kauhuisina leppämet­sää. Se vasta on vyörytystä. Vuoren ja järven välillä on vähän. Väki sulloutuu. Reunimmaiset järveen. Musketit jäävät, ruuti kastuu, rensselit ryöstäytyvät."

On vuosi 1812. Napoleonin joukot lähtevät sotaan Venäjää vastaan, mutta edettyään Moskovaan saakka he nujertuvat passiiviseen vastarintaan ja pakkasiin.

Loimu ja lumi kokoaa tämän sodan tarinat huikeaksi romaaniksi, jossa tapahtumien tarkastelijoina ovat maaojarit, sotavangit, Napoleonin kir­juri ja venäläinen sotapäällikkö. Syksyn mahtuu kaksintaisteluita, kosimisia, vahingossa syntyviä lapsia, kuolemattomia sotilaita, Moskovan palo, Napoleo­nin syntymäpäivät sekä taivaalla loimottava komeetta, jaka kulittaa Venäjän kupolit. Kun suomalaiset haetaan auttamaan taisteluissa, he huolehtuvat ran­skalaisiten tappamisesta sukupuuttoon partaalle. Pohjimmainen vireenä kaikuu mykkyys, miksi tappaa ihminen - eihän hänestä saa edes mitään tarpeellista, kuten nahkaa, luuta tai rasvaa.

Harri Tapperin omin: perivälineistä vertauk Venäläiset ovat aina oi - ja näin tekee myös "

Esittely

On vuosi 1812. Napoleonin joukot lähtevät sotaan Aleksanteri I:stä vastaan, mutta edettyään Moskovaan saakka he nujertuvat venäläisten passiiviseen vastarintaan ja myöhemmin pakkasiin. Sota on tappiollinen: yli miljoona ihmistä kuolee, heistä neljäsataatuhatta venäläistä.

Vaikka raaka talvi koettelee sodan osapuolia, venäläiset ja ranskalaiset haluavat huvitella. Myös Venäjän hovi huvittelee ja pitää korupuheita niin kuin hovin kuuluu. Samalla se ummistaa korvansa maaorjien laululta, joka jatkuu niin matalana, ettei ylhäinen korva sitä kuule.

Loimu ja lumi kokoaa sodan tarinat upeaksi romaaniksi, jossa tapahtumien tarkastelijoina toimivat maaorjat, sotavangit, Napoleonin kirjuri sekä venäläinen sotapäällikkö. Syksyyn mahtuu kaksintaisteluita, kosimisia, vahingossa syntyviä lapsia, kuolemattomia sotilaita, Moskovan palo, Napoleonin syntymäpäivät sekä taivaalla loimottava komeetta, joka kultaa Venäjän kupolit.

Kun suomalaiset haetaan auttamaan taisteluissa, he huolestuvat ranskalaisten tappamisesta sukupuuton partaalle. Pohjimmaisena vireenä kaikuukin kysymys, miksi tappaa ihminen - eihän hänestä saa edes mitään tarpeellista, kuten nahkaa, luuta tai lihaa.

Harri Tapperin omintakeinen sotaromaani virtaa eteenpäin perivenäläisin vertauksin ja tappermaisin tunnuskuvin. Venäläiset ovat aina osanneet erottaa toisistaan ilon ja surun - ja näin tekee myös Tapper. Molemmille kun on aikansa.

"Ikävä työhän tämä on. Kukapa ilokseen murhaisi Ranskan soreata poikaa."