Haruki Murakami : Maailmanloppu ja ihmemaa
Romaani on yksi Murakamin ennen suomentamattomia pääteoksia, jossa tarina kiitää ja mielikuvitus laukkaa valloillaan kuin tarinan yksisarviset.
Murakami punoo tarinaansa kahdella tasolla: Ihmemaa-jaksoissa kuljetaan salaperäisen mielenhallinnan ekspertin kannoilla Tokiossa. Meno on vauhdikasta ja humoristista, kun roistot jahtaavat liikaa tietävää päähenkilöä. Toisaalla liikutaan Maailmanlopussa, muurien ympäröimässä surumielisessä kaupungissa, jossa yksisarviset kopsuttelevat tyhjillä kaduilla eikä kenelläkään ole varjoa. Ovelan tarinankerronnan lomassa Murakami käsittelee oivaltavasti ikiaikaisia kysymyksiä tietoisuudesta ja identiteetistä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Haruki Murakami |
Muut tekijät | Raisa Porrasmaa |
Muut tekijät | Kääntänyt: Raisa Porrasmaa Kannen suunnittelu tai taide: Jussi Kaakinen |
Teoksen nimi | Maailmanloppu ja ihmemaa |
Alkuteos | Sekai no owari to hadoboirudo wandarando |
Avainsanat | japanilainen kirjallisuus |