Heidi Lakkala : Ei enää näkymätön tyttö
27,70 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-EI-E-DF2BEE

Heidi Lakkalan esikoisromaani avaa lapsen ja nuoren näkökulmasta pohjoissuomalaisen perheen vastakkainasettelun 1970–80-lukujen taitteessa, tarkastellen identiteettiä, politiikkaa ja uskontoa koskettavasti ja terävällä otteella.
Mitä tapahtuu, kun Suomen Kommunistiseen Puolueeseen kuuluvan isän 12-vuotias tytär tekee
parannuksen vanhoillislestadiolaiseen uskoon?
Koskettava pienen tytön kasvukertomus 1970-luvun lopusta 1980-luvun alkuun avartuu kuvaukseksi ajasta, jolloin vastakkainasettelu jakaa saman perheen jäsenet eri leireihin politiikassa
ja uskon vakaumuksessa.
Paljonko jää tilaa kahden eri leiriin kuuluvan tytön ystävyydelle aikana, jolloin lapsiakin pelotellaan
atomipommeilla ja uskovaiset odottavat maailmanloppua hetkenä minä hyvänsä?
Vahvasti keski-ikäinen Loviisa kieltäytyy enää olemasta näkymätön tyttö ja palaa lapsuutensa
maisemiin palauttamaan elämäniloaan. Olisiko hän aikanaan voinut valita toisin? Ja miksi on hyvä
juuri näin?
Romaanissa tutkitaan pohjoissuomalaisen maailmankuvan keskeisiä rakennuspuita lapsen ja nuoren näkökulmasta yhtä aikaa lempeästi ja terävästi.
Heidi Lakkala on lukion rehtori Oulusta. Hän on aiemmin kirjoittanut Stephen Kingin lajityypeistä ja Stephen Kingin, John Irvingin ja Kurt Vonnegutin naiskuvista. Lakkala toimii myös kirjallisuuskriitikkona Kalevassa ja Lapin Kansassa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Heidi Lakkala |
| Teoksen nimi | Ei enää näkymätön tyttö |
| SKU | P-EI-E-DF2BEE |
| Avainsanat | identiteetti, esikoisromaani, lestadiolaisuus, kommunismi, perhesuhteet, kasvutarina, politiikka, uskonelämä, pohjoissuomalaisuus, lappilaisuus |