Heikki Räisänen : Raamattunäkemystä etsimässä

8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-RAAM-D4189C
Katso kaikki vaihtoehdot
Tämä tiivistelmä on luotu tekoälyn avulla. Tämä ominaisuus on vielä kehitysvaiheessa, mutta se pyrkii tarjoamaan tiivistettyä ja helposti ymmärrettävää tietoa tuotteista.
Fiki-maskotti

Heikki Räisänenin teos tarkastelee Raamatun tulkintaa nykyeksegetiikan valossa ja haastaa pohtimaan teologisia ja eettisiä kysymyksiä ennakkoluulottomasti.

Suomen Akatemian tutkijaprofessori Heikki Räisänen, kansainvälisesti arvostettu Uuden testamentin tutkija, pohtii persoonallisissa artikkeleissaan, miten Raamattuun olisi suhtauduttava nykyisen eksegeettisen tietämyksen valossa. Raamattu on muuttunut vuosisatojen kuluessa, kun perinnettä on uusissa tilanteissa ja uusien kokemusten valossa tulkittu uusin tavoin. Siten Raamattu itse haastaa tulkitsemaan sanomaansa rohkeasti uudelleen. Räisänen käsittelee oloissamme uraauurtavalla tavalla tärkeitä teologisia ja eettisiä ongelmia (mm. Jeesus-kuva, väkivalta, homoseksualismi) raamattukysymyksen näkökulmasta. Hän hahmottelee johdonmukaisuudessaan radikaalia raamatunnäkemystä, josta ei kuitenkaan puutu ymmärrystä toisin ajatteleviakaan kohtaan.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäHeikki Räisänen
Teoksen nimiRaamattunäkemystä etsimässä
SKUP-RAAM-D4189C
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja