Heikki Turunen : Kivenpyörittäjän kylä

Ruotsinsuomalainen Pekka palaa perheineen kesälomalle syrjäiseen synnyinpaikkaansa itärajan pintaan. Häntä ajaa hullu unelma: katkaista kaikki suhteet tappavaan elintasomyllyyn, jäädä lapsuutensa idylliin, olla niin kuin ennen, maaseudun elämänriemun aikaan. Mutta idylliä ei ole. On vain kylä, jossa yksi pyörittelee kiveä, yksi on mykkä, yksi puhuu vain. Maho tyttö pitää häitään. Kukaan ei synnytä. Ihmiset ovat juosseet kiiltävän perään, sijoittajat rikastuvat metsissä, isän kansa on saanut kuolemanmotin. Pekalla ei ole valittavana mitään ratkaisuja. Hän jäädä tai lähteä. Kumpikin tie näyttää vievän umpikujaan.

Näitä itähämärän kyliä on satoja. Pekan unelmissa heijastuvat kymmenentuhannen elämäntunnot. Näin Kivenpyörittäjän kylä on romaani menettämisestä, vaikka se lukiessa helposti unohtuukin. Turusmainen huumori, kuvauksen rehevä välittömyys ja iloittelu antaa näet kuolemallekin elämisen hahmon; lannistumaton koomikonsilmä ei salli aputta, murre rehahtaa kuin kirjava hanurinsävel. Tiikkajaiset, Urho Pölöset ja Mujuset ovat tosi ihmisiä. He jäävät elämään lukijassa vielä kun tapahtumat ovat ohi, arki edessä niin lukijalla kuin ihmisilläkin.