Heimo Pihlajamaa : Primula

Joskus unet ovat kirkkaita kuin kuutamoyö; muistavat nähdyksi kaiken, ja joskus keskellä untakin tulee mieleen: tämän olen nähnyt ennenkin! Täällä olen ollut, näistä asioista puhunut, nämä ihmiset ovat ennestään tuttuja, vaikka todellisuudessa he ovat vain mielikuvituksen luomia, eivätkä yhtään itsensä näköisiä, jos joskus olen heidät elävässä elämässä tavannut. Luultavasti nämä unet ovat vain hetken kuutamonkirkkaita ja muuttuvat pian revontuliksi. Henkilöt ovat istuisin usein julkisuuden henkilöttä, mutta tuntuvat vanhoilta tutuilta. Ei siinä mitään, mutta jos menee heidän kanssaan sänkyyn, se kyllä jälkeenpäin jotenkin hävettää.

Hollantiin jo 1960-luvulla muuttaneen kirjailijan talon alakerrassa on proosahuone, yläkerrassa runohuone. Niissä hän pohtii elämän ilmiöitä, juoksun estetiikkaa, maratoneja Ateenassa, Istanbulissa, Madridissa, yksinäisyyttä, tuntemiaan ihmisiä, matkojaan, taidetta. Heimo Pihlajamaan yltäkylläinen, elämyskeskeinen proosa välähtelee leikkimieltä, sen latautuneessa tunnelmassa on intohimonen ja tarttuva elämän maku.