Helena Saarikoski : Kirjeitä Eppu Normaalille
26,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KIRJ-6795E0

Helena Saarikosken omaääninen kirje- ja päiväkirjateos avaa vapaan tutkijan arkea, kulttuuriharrastuksia ja Eppu Normaalin keikkojen maailmaa vuosilta 2009–2019. Henkilökohtaisista kirjeistä välittyy rakkaus musiikkiin, juhliin, kokemuksiin ja arjen pieniin ihmeisiin.
”Eppu Normaali nyt on lähtemättömästi osa tätäkin minää, joka tässä kirjoittaa ja kertoo seikkailuistaan ja mietteistään.”
Kirjeistä koostuvan päiväkirjan kirjoittaja Helena Saarikoski on freelancer kulttuurientutkija ja tietokirjailija. Kirjeissä vuosilta 2009-2019 kerrotaan vapaan tutkijan työn arjesta ja arkea ryydittävistä harrastuksista ja juhlista, muun muassa noin kuudestakymmenestä retkestä Eppu Normaalin keikoille tänä aikana.
Tansseista, rituaaleista, juhlista. Unista, seksistä, muistoista. Julkisesta ja yksityisestä. Esityksistä ja kertomuksista. Kirjoittamisesta. Avioliitosta, puista, sienistä ja yrteistä. Kakuista ja leivoksista. Vesistä, säästä, saaristosta ja rannikosta. Hierarkioista, vallasta ja kilpailusta. Rikoksista ja rangaistuksista, sairauksista ja parannuksista. Työstä ja taistelusta. Rakkaudesta ja rock 'n' rollista!
Helena Saarikoski (s. 1958) on filosofian tohtori ja folkloristiikan ja naistutkimuksen dosentti Helsingin yliopistossa, tutkija, tietokirjailija ja kriitikko.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Helena Saarikoski |
| Teoksen nimi | Kirjeitä Eppu Normaalille |
| SKU | P-KIRJ-6795E0 |
| Avainsanat | tutkijat, folkloristiikka, työttömät, musiikkielämä, tanssi, fanius, freelance-työntekijät, konsertit |