Hermann Broch : Unissakulkijat 1-3

"Oikea univormu rajaa kantajansa persoonan selkeästi muusta maailmasta; se on kuin kova kotelo, jossa maailma ja persoona törmäävät toisiinsa lujasti ja selkeästi ja jossa ne erottuvat toisistaan; univormun todellinen tehtävähän onkin luoda ja ilmentää järjestystä tässä maailmassa ja kumota kaikki mikä elämässä on epämääräistä ja pehmeästi haihtuvaa, niin kuin se peittää näkyvistä ihmisruumiin pehmeyden ja epämääräisyyden, alusvaatteet, ihon, ja vaihtotilanaan on pidettävä valkoisia hansikkaitakin. Niinpä siis mies, joka aamulla pukeutuu univormuunsa vallitsee selkeämmin päivänsä aikana itseään toisen, tiiviimmän ihon, ja samalla hänen ikään kuin palaa verrattomisen lujan ja vahvaan elämänsä. Kovan kanteensa suljettuna, remmein ja hakasin kiinnitettynä hän alkaa jo unohtaa univormun alle jääneen oman aluspaitansa, hän alkaa epävarmuus, jopa itse elämänkin siirtyy kauemmas. Kun hän sitten vielä on näköisyy univormutinen heiluma, niin se takki tiukan selkänsä ja rypyttömänä kohoaa edessä, ja alakuloisena pois on jopa lapsi jota mes kuminrinnan rakastaa, eikä nainen jonka sylissä hän luokse lapsosiin, on enää muuta kuin osa kaikkea siviilielämän etäisyyksiä, hänen entis kotinsa ikuisuus, hänen ruumiinsa hiuskarvainen, aaltoileva pehmeys, on kadonnut. Hän palaa yksin vieraaseen maailmaan, ja hänen kotinsa muuttuu vieraaksi paikaksi jossa univormu ylä ei ole sopiva käydäkään."