Hiski Haukkala : Suomen muuttuvat koordinaatit

Alkaen 7,50 € Alkuperäinen hinta 8,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SUOM-915471

Maailma on muutoksen kourissa: valta on siirtymässä läntiseltä kulttuuripiiriltä itään lopettaen lännen lähes viisi sataa vuotta jatkuneen ylivallan kauden. Yhdysvallat ja Euroopan unioni heikentyvät, Venäjä vahvistuu. Muutoksella on vääjäämättömät vaikutuksensa myös Suomen kansainväliseen asemaan.

Suomen kaltaisten pienten maiden historia on usein jatkumo yrityksiä sopeutua ulkopuolelta tuleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin. Eräs kirjan teemoista onkin pohtia Suomen ulkopolitiikan pitkää linjaa ja sen merkitystä 2010-luvulla.

Menneen ja nykyisen ohella Hiski Haukkala kuitenkin aprikoi ennen kaikkea tulevaa: Miten uusi maailmanjärjestys muuttaa Suomea? Millaista ulkopolitiikkaa ja kansainvälistä roolia Suomen kannattaa tavoitella jatkossa? Miten esimerkiksi Venäjän kehittyminen vaikuttaa Pohjois-Eurooppaan? Haukkala analysoi perusteellisesti maamme tulevaisuuden keskeisiä haasteita ja niiden myötä syntyviä mahdollisia valintatilanteita.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäHiski Haukkala
Teoksen nimiSuomen muuttuvat koordinaatit
Kielisuomi
Verokanta-
Avainsanatmuutos, kansainvälinen politiikka, hegemonia, maailmanjärjestys
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja