Honore de Balzac : Pons serkku

Honoré de Balzac (1799—1850) kuuluu maailmankirjallisuuden kiistatta suurimpiin kertojiiin. Hänen romaanisarjansa Inhimillinen komedia, joka kattaa aikakauden Ranskan suuresta vallankumouksesta helmikuun vallankumoukseen, tunnustetaan yhdeksi nykyaikaisen ajan- ja yhteiskuntakuvauksen kulmakiveksi.

Vuonna 1848 ilmestynyt Pons serkku on sikermän viimeisiä teoksia. Balzac kutsui sitä ja Bette serkkua yhteisnimellä Köyhät sukulaiset, mutta kertomuksia yhdistää itse asiassa vain keskeisiä: syrjäytyn ja varattoman omaisen asema suurenilisen suvun puristuksessa.

Balzac kuvasi aikansa yhteiskuntaa ihmisineen ja heidän keskinäisten suhteidensa kautta. Hän paneutui henkilöiden hyveisiin ja heikkouksiin, sankarillisiin ja naurettaviin piirteisiin, ihailtaviin ja säälittäviin ominaisuuksiin. Ja heidän intohimoihinsa, joita vaatimattomalla Ponsilla on vain yksi: esineiden keräily.

Keräilijän elämäntapaa ja kohtalokasta kauneudenrakkautta eritellessään Balzac osoittaa eläytymiskykyään koko syvyyden. Eikä ihme, sillä hänellä itsellään oli sama kaikkiniellävä harrastus. Romaanissaan hän avaa ovet aarteilla täytetyyn löytöjen maailmaan, joka osoittautuu kiehtovammaksi kuin tavallinen vanhantavaran kaupassa pistäytyjä voi kuvitellakaan. Balzacin Pons serkku on loistavasti suunniteltu kappale ainutkertaista kulttuurihistoriaa. Se on riikuttava ja järkyttävä romaani ajastaan, yhteisöistä ja inhimillisestä erikoisuudesta, joka on yleisempi kuin luulemmekaan.