Höylin miehen syksy

HÖYLIN MIEHEN SYKSY
Yksinäinen mies mustuneella suokämpällä, seuranaan vain syksyinen luonto, kurkien huudot ja raskas työ. Mikään tavallinen ojankävijä Mikko Puorti ei ole. Hän on jättänyt kaupunkikotinasa tehdäkseen hyvää maaseudun köyhille ihmisille. Näitä auttamalla hän omalta osaltaan haluaa teoilla aloittaa paremman maailman luomisen. Ojankaivuu on ollut hänelle mielestäkin täyttötyötä jo hitaajan- ja työnjohtaja-aikoina, ja jakamalla vähän ansioitaan hän koettaa hävittää mielestään sodan ajoilta sinne jääneitä raskaita tuntoja.
Melkein kaikki tämän seudun asukkaat, joihin Mikko syrjäisellä kämpällään saa tutustua, ovat jonkin muiston tai kokemuksen kantajia. Isäntiä, jolle hän ojia kaivaa, kansa sanoo armotta Sääju-Askanmaaksi. Joonas, puhelin merimieshousuihinsa, on tunnetuimpia tämän hämäläis­kylän miehiä, tavallisesti Tuulellakäypänä Tuupahana, ja samos poikkeuksin kuin Joonaksen vaimo Maini markkinoille asti. Mikko on leimannut elämänsä ennänkin syyttä — seurustanut niin Komealla nimityksellä tunnetun Miljoonan Mulkian Alli. Myöhäistä leikkiä ja Puti-Huttusen Mikko on tavannut jo nuoruudessaan kirkonkylässä.
Kun huhut Loutokorven höylistä ojurista pääsee liikkeelle, kotiseudulle alkaa virrata monenlaisia apua hakevia. Kaikki eivät suinkaan ole köyhiä asunnottomia, vaan joukossa on monenlaisia rahasta, ystävyydestä tai maineesta osansa ottavia. Auttaja ei rauhoitu, ja kiusaamallakin alkaa mieliala sortua matalaksi. Jokainen hyvä ihminenkin tahtoo olla otollinen maalimaille: höyli Mikko, niin hänkin on kerran myyty, mutta kaupaksi kaiken aikaa, niin kauan kuin uusi maail­manparannusliike häneen uskoo. Mikä estää tekemästä hyvää, mutta mikään viha ja hyvä ihminen voi taata maailmassa aina ole auttaa ...

HÖYLIN MIEHEN SYKSY jatkaa jälleen Kalle Päätalon lujaa kansan- ja ihmiskuvauslinjaa. Mutta siinä on myös uutta Päätaloa: kirpeää mustaa huumoria, joka kohdistuu meihin itseemme, naurettavaan ahneuteemme ja suorastaan traagisiin mittoihin kohoaviin inhimillisiin heikkouksiimme.