Ihmisen mieli
Ihmisen mieli on yhä suuri arvoitus, vaikka sitä tutkitaan yhä useammilla tavoilla ja erilaisista näkökulmista. Mieli voi olla ajattelua, havaintoja, päätöksentekoa, kokemuksia ja tunteita mutta myös vuorovaikutusta ympäröivän maailman ja muiden ihmisten kanssa.
Miten mieli toimii? Voimmeko selittää rakastumista, empatiaa, muistamista tai vaikkapa alkoholismia aivotapahtumilla? Miksi mieli järkkyy, ja miten sitä voi korjata? Voimmeko erakoitua niin, etteivät muut ihmiset vaikuta meihin enää ollenkaan"
Ihmisen mieli tarjoaa kokonaiskuvan aiheesta, joka on meille kaikille läheinen mutta josta silti tiedämme niin vähän. Aivotutkijat, psykiatrit, psykologit, filosofit, uskonto- ja yhteiskuntatieteilijät ja kulttuurintutkijat pohtivat ihmismielen kehitystä ja toimintaa biologian, psykologian ja yhteiskunnan kehyksessä.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Muut tekijät | Johannes Lehtonen & Kirsti Lonka ym. |
Teoksen nimi | Ihmisen mieli |
SKU | P-IHMI-488990 |
Avainsanat | psyykkinen kehitys, mielenterveys, kokemukset, tunteet, aivot, mielenterveyshäiriöt, lasten kehitys, ajattelu, tietoisuus, psyyke, havainnot, toiminta, kehitys, rakenne, Mental Health, Brain, cognition, Mental Processes, Theory of Mind |