Ilmari Vesterinen : Viidakosta Villiin länteen : Helsingin pojat leffassa
Lättähattujen ja nilkkasukkatyttöjen vuosikymmenellä 50-luvulla amerikkalainen nuorisokulttuuri levisi myös Suomeen. Sodan aikana ja vähän sen jälkeen syntyneellä sukupolvella oli vain vähän ajanviettoon sopivia paikkoja: nuorilta kaikki oli kielletty.
Ajanvietteeksi tuli elokuva, jonka kysyntä oli ennennäkemätöntä. Suomen teattereihin tuotiin 200 pitkää elokuvaa vuosittain, ja elokuvateatteriverkosto oli tiheimmillään. Suosikkielokuvat olivat kuin sarjakuvat: samat sankarit ratsastivat elokuvasta ja sarjakuvalehdestä toiseen.
Viidakosta villiin länteen kuljettaa lukijansa 50-luvun Helsingin kaduille, teattereihin ja nuorison maailmaan. Teoksen aineisto on koottu haastatteluista, arkistoista ja sanomalehdistä, ja sen runsaasta kuvituksesta ainutkertaisen osan muodostavat japanilaisen Chujo Watanaben Helsingistä olympiakisojen aikana ottamat, ennen julkaisemattomat kuvat.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Ilmari Vesterinen |
Teoksen nimi | Viidakosta Villiin länteen : Helsingin pojat leffassa |
SKU | P-VIID-D6FF50 |
Avainsanat | elokuvat, elokuva, nuorisokulttuuri, elokuvateatterit |