Ilona Korhonen : Työn taso riittämätön : Kertomus työpaikkakiusaamisesta

Alkaen 5,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-TYON-639B25
Katso kaikki vaihtoehdot

Miksei kukaan sanonut, että maisterin paperit eivät takaa työpaikkaa? Miksi irtisanomisvaiheessa työttömiksi jääviä säälitään, mutta jo parin viikon päästä työtön on luuseri, jonka työttömyys on oma vika? Kumpi on pahempaa, kuunnella päivittäin solvauksia työpaikalla vai olla työttömänä"

Heidi työskenteli nelisen vuotta kansalaisjärjestössä, jonka työilmapiiri muuttui päivä päivältä ahdistavammaksi. Hän joutui äitiyslomalta palattuaan pomojensa silmätikuksi, ja häntä syytettiin kaikesta mahdollisesta. Lopulta mitta täyttyi, ja Heidi jäi työttömäksi ja lapsen kanssa kotiin. Uuden työn etsiminen oli haastavaa: työhaastatteluissa käymisestä ja hakemusten lähettämisestä tuli työ, josta ei saanut palkkaa.

Työssä. Kiusattu. Työtön pukee sanoiksi työpaikkakiusattujen ja työttömien ajatuksia työelämän epäreiluudesta, kiusaajien kohtuuttomuudesta, loputtomasta työnhausta ja itsetunnon murenemisesta. Toisaalta kirja kuvaa myös työkavereiden kannustusta, vilpitöntä innostusta omasta työstä vaikeasta ilmapiiristä huolimatta ja iloa ja helpotusta, kun uusi työ löytyy.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäIlona Korhonen
Teoksen nimiTyön taso riittämätön : Kertomus työpaikkakiusaamisesta
SKUP-TYON-639B25
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja