Ira Levin : Rosemaryn painajainen
7,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ROSE-F1FC49

Ira Levinin "Rosemaryn painajainen" vie lukijat jännityksen ja yliluonnollisen piinaavaan maailmaan, jossa arkinen onnellisuus saa pian synkkiä ja häiritseviä sävyjä.
Rosemary ja Guy Woodhouse olivat iloisia saadessaan muuttaa Bramfordiin, vanhaan ja arvostettuun asuintaloon Manhattanille. Heidän ystävänsä Hutch puolestaan ei ollut asiasta erityisen innostunut; hän tunsi omituisia tapauksia Bramfordin menneisyydestä, esimerkiksi vastenmielinen, noituutta harrastava Adrian Marcato ja hirviömäiset Trenchin sisaret.
Mutta Rosemary ja Guy olivat ennakkoluulottomia ja vapaita taikauskosta. Aluksi heidän onnensa oli täydellinen. Rosemary ripusti verhoja ja suunnitteli lastenhuonetta lapselle, jonka toivoi jonain päivänä saavansa, ja Guy loi karriääriään näyttelijänä. He tapasivat naapureitaan, ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä.
Kuitenkin Rosemary oli havaitsevinaan merkillisiä seikkoja talossa ja naapuireissaan, jotka huolehtivat hänen odottamastaan lapsesta erikoisella tavalla, kuin omistaisivat sen. Hän oli yksin painajaismaisissa tunnossaan, jotka vähitellen muuttuivat kammottavaksi todellisuudeksi... Rosemary oli avuttomana pahan palvelijoiden vallassa. Ja Guykin oli yksi heistä.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Ira Levin |
| Muut tekijät | Kaija Kauppi |
| Teoksen nimi | Rosemaryn painajainen |
| Alkuteos | Rosemary's baby |
| SKU | P-ROSE-F1FC49 |