Irene Nemirovsky : Porvarillinen komedia ja muita novelleja

12,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-PORV-515FD9
Katso kaikki vaihtoehdot

PORVARILLINEN KOMEDIA sisältää niminovellinsa lisäksi tekijänsä kirpeintä ja kirkkainta lyhytproosaa. Henkilöt ajautuvat vaikeuksiin sovinnaistapojen paineissa ja pyyteidensä orjina. Sukupuolten ja -polvien välillä ei vallitse rauha. Kerronta on ainutkertainen yhdistelmä perinnetietoista sanataidetta ja pyrkimystä uudistaa ihmissuhde- ja tilannekuvaus entistäkin viileämmäksi, julkista tilaa korostavaksi esitykseksi.

Irène Némirovsky (1903--1942) syntyi Kiovassa ukrainanjuutalaiseen sukuun. Hän muutti Pietariin, asui Venäjän vallankumouksen aikana ensin Suomessa, kunnes päätyi Pariisiin. Némirovskysta tuli 20-luvun lopulla ranskalaisen kirjallisuuden suurimpia nimiä, joka menehtyi kesken parhaan luomiskautensa Auschwitzin keskitysleirillä. Hänet ehdittiin jo unohtaa, ennen kuin aikanaan kesken jäänyt ja postuumisti 2000-luvulla ilmestynyt RANSKALAINEN SARJA nosti hänet uuteen tähteyteen. Novelleissaan Némirovsky on veitsenterävimmillään.Suomentaja Leena Rantanen (s. 1948) on kääntänyt ranskasta esimerkiksi Raphaële Billetdoux'n romaanin KUIN KISSANTASSUN HIPAISU (Kirjayhtymä 1988) ja monia muita kirjoja sekä italiasta muun muassa Antonio Tabucchin UNIEN UNIA (Tammi 2008) ja Luigi Pirandellon novelleja (Like 2009). Hänet tunnetaan myös omista kirjoistaan lapsille ja aikuisille.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäIrene Nemirovsky
Teoksen nimiPorvarillinen komedia ja muita novelleja
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja