Irene Nemirovsky : Veren polte
Silvio palaa vuosien jälkeen takaisin kotikyläänsä. Hän tarkkailee ahdasmielisen kyläpahasen järjestettyjä avioliittoja ja tukahdutettuja tunteita maailmaa nähneen miehen armottomalla röntgenkatseella. Ihmiset vaikenevat suureen ääneen, mutta pinnan alla kuohuu. Silvio kuitenkin näkee, mitä metsälammen rannalla tapahtuu öiseen aikaan. Silvio myös tietää, kuka kukin todellisuudessa on, ja kuinka rautaisinkin tahto taipuu veren poltteessa.
Irène Némirovskyn jäämistöä alettiin tutkia perusteellisesti postuumisti julkaistun Ranskalaisen sarjan huikean menestyksen jälkeen. Ranskan kirjallisuusarkistoon hylätystä pahvilaatikosta löytyi yllättäen pieni helmi: Veren poltteen pienen pienellä käsialalla kirjoitettu julkaisematon käsikirjoitus. Némirovsky oli kirjoittanut pienoisromaanin sodanaikaisessa pakopaikassaan samoihin aikoihin kun hän kirjoitti Ranskalaista sarjaa. Klassinen ja tyylipuhdas romaani on nähty eräänlaisena peilinä Ranskalaisen Sarjan toiselle osalle "Dolce".
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Irene Nemirovsky |
Muut tekijät | Anna-Maija Viitanen |
Teoksen nimi | Veren polte |
Alkuteos | Chaleur du sang |
SKU | P-VERE-B8E3C1 |