Iris Kähäri : Titi-Lalli ja Rukkanen : satua ja totta

»Pelimanni-Akustin mökki oli nummella semmoisessa paikassa, että jos kylätietä myöten tuli mustalaisia, oli vaarallista. Silloin piti mennä pihalle, kävellä poispäin ja sanoa jotta: — En minä ole oman talon väkeä. Ja jotta: — Oman talon väki on mennyt Huittisiin. Niin mustalaiset menivät pois. Mökkin pihassa kasvoi ruohoa ja kukkia, ja kun tuli heinäkuu, niin mataraa. Yhtenä eilisenä päivänä Pelimanni-Akusti kuoli, ja poika, Titi-Lalli, jäi yksin mökkiin. Äiti oli ajanut Tammsisn piirissä taivaaseen ei silloin, kun Titi-Lalli juuri ja juuri oli ruvennut olemaan Titi-Lalli.»
Titi-Lalli eli muutamia päiviä aivan niine hyvineen mökissään seuranaan viulu, kaksi kanaa ja isän vanha rukkanen. Mutta Rukkanen ei ollutkaan vähäpätöinen ystävä, vaan viisas opastaja, jolla oli elämänkatsomus: » — se on lasinkappale, jonka läpi voi katsoa maailmaa. Jos se on punainen, on maailma punainen, jos sininen, on maailma sininen.»

Näistä muutamasta päivästä, joiden päätyttyä Titi-Lalli joutuu kartanoon pojaksi, kertoo Iris Kähäri tarinan, joka on kaikkien ikäkausien luettavaa, oikeaa suipusuomalaista »Nalle Puh»-juttua. Hän on katsonut kuvattavansa lämpimän sydämen ja viisaan huumorin lasinkappaleiden lävitse ja välittää näkemänsä meille keinolla, jotka ovat vain synnynnäisen taiteilijan käytettävissä.