Isabel Allende : Zorron tarina
Eletään 1800-luvun alun Kaliforniassa. Espanjalaisen ylimyksen ja intiaanisukuisen naisen poika Diego de la Vega on kahden maailman lapsena jo syntyjään ulkopuolinen ja erilainen. Hän kasvaa rinnakkain imettäjänsä pojan Bernandon kanssa ja pitää tätä veljenään.
Etuoikeutetusta asemastaan huolimatta Diego näkee jo varhain, miten väärin hänen kotiseutunsa vähäosaisia kohdellaan.
Isoäiti Valkoinen Pöllö vihkii hänet intiaaniriittien ja mystiikan salaisuuksiin ja opettaa hänelle viisi hyvettä: kunnian, oikeudenmukaisuuden, nöyryyden, arvokkuuden ja rohkeuden.
Kuusitoistavuotiaana Diego matkustaa koulutettavaksi vanhalle mantereelle, Napoleonin sotien aikaiseen Espanjaan. Siellä hän alkaa kehitellä toista minäänsä, naamioitunutta köyhien sankaria, jonka nimeksi hän ottaa espanjan kielestä kettua tarkoittavan sanan Zorro.
Uskollinen Bernando rinnallaan Diego kasvaa espanjalaisen koulutuksen ja tosielämän haasteiden kautta siksi legendaariseksi sankariksi, jollaisena Zorro edelleenkin tunnetaan.
"Syntisen viihdyttävä Zorron tarina on rämäpäiseksi veijariromaaniksi naamioitua hyvää kertomakirjallisuutta." Houston Chronicle
Chileläissyntyinen menestyskirjailija Isabel Allende (s. 1942) loihtii moniulotteisen kuvan hurmurista, joka on sekä hienostuneen teennäinen Diego de la Vega että heikkoja puolustava, rohkea ja häpeämätön Zorro.
Kirjailija leikittelee sankarinsa kustannuksella, nostaa hänet jalustalle vain syöstäkseen kohta alas, kertoo tosiasioita ja värittää niitä, hassuttelee ja narraa niin, että lukija ei aina tiedä, mihin uskoa.
Suomentanut Sulamit Hirvas
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Isabel Allende |
Muut tekijät | Sulamit Hirvas |
Teoksen nimi | Zorron tarina |
Alkuteos | El Zorro : comienza la leyenda |
SKU | P-ZORR-DB414E |