Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa : Ruotsin idänpolitiikka ja Suomi vuodesta 1812 vuoteen 2002

Ruotsin pitkä rauhan kausi on ollut suomalaisille kateuden sekaisen ihailun aihe. Mutta kuinka hyvin tunnemme naapurimaamme rauhanpolitiikan taustaa? Moniko tietää, että vajaat kaksisataa vuotta sitten Euroopassa keskusteltiin vakavissaan Ruotsin jakamisesta kokonaan kahtia Tanskan ja Venäjän kesken tai että Venäjän salainen poliisi piti 1810-luvulla Ruotsin uutta hallitsijaa Kaarle Juhaanaa omana "vaikutus-agenttinaan"? Entäpä varsin tuore arkistolöytö, jonka mukaan Ruotsin yleisesikunnan salaisiin suunnitelmiin vuonna 1920 – vieläpä päävaihtoehtona – kuului hyökkäys Suomeen? Paljon ei Suomessa ole puhuttu sitäkään, että kaksi Ruotsin ulkoministeriä joutuivat omana virastaan esitettyään sotilaallista liittoutumista Suomen kanssa (1923 ja 1939).

Suomen menetys oli Ruotsille traumaattinen kokemus. Valtiokunnn entisen itäosan olesuhal hallitutkin unohda. Syntyi epähistoriallinen käsite "varsinainen Ruotsi", jolla tarkoitettiin maan rajoja vuoden 1809 jälkeen. Monien oli vaikea tunnustaa, että ennen niin ylpeästä suurvallasta oli tullut pien-Ruotsi, jonka oli sopeuduttava Euroopan suurten ja mahtavien ratkaisuihin. Kenties tätä traumaa ei vieläkään ole kaikilta osin purettu.

Teoksen artikkelien kirjoittajat ovat Ruotsin ja Suomen johtavia historioitsijoita, journalisteja ja keskustelijoita, Suomesta mukana ovat mm. aihepiiristä keskustelun avannut suurlähettiläs Heikki Talvitie, professorit Matti Klinge, Max Engman, Henrik Meinander ja presidentti Mauno Koivisto.