Jaakko Iloniemi : Maantieteelle emme mahda mitään
Alkaen 7,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-MAAN-C8C1F3

Jaakko Iloniemen teos avaa pohjoismaiden ja Itämeren alueen muuttuvaa turvallisuustilannetta, korostaen alueen geopoliittista merkitystä nykypäivän Euroopassa. Kirjassa käsitellään myös arktisen alueen strategisia muutoksia ja niiden vaikutuksia Suomeen.
Kenelle: Kansainvälisistä suhteista, turvallisuuspolitiikasta ja Suomen asemasta kiinnostuneille aikuisille.
Takakansi
Arvio Suomen asemasta maailmanpolitiikan pyörteissä. Se on tarkoitettu kaikille maamme turvallisuudesta kiinnostuneille.Pohjoismaat ovat olleet vuosikymmenet Euroopan vakainta aluetta. Ukrainan taistelut ja Krimin valloitus ovat järkyttäneet tilannetta Pohjolassakin.
Euroopan tilanteen levottomuus on ajanut Suomen ja Ruotsin entistä läheisempään puolustusyhteistyöhön. Puolustusliittoon tämä ei ole johtanut, mutta ulko- ja turvallisuuspoliittista yhteistyötä tiivistetään. On todennäköistä, että jos Itämeren alueella syntyisi aseellinen kriisi, se kohtaisi useampaan kuin yhteen maahan. Jos Itämerellä vaaratilanteita, olisi Suomen huoltolle vakava isku.
Myös pohjoisten merialueiden merkitys on kasvanut. Koillisväylän avautuminen rahtiliikenteelle puolittaisi kuljetusmatkat: Aasiasta Eurooppaan. Ilmastonmuutos luo kokonaan uusia mahdollisuuksia myös Suomen alueelle, jos vain poliittinen vakaus säilyy Pohjolassa ja sen lähialueilla.
Ministeri Jaakko Iloniemi on tehnyt ainutkertaisen uran kansainvälisessä politiikassa viitenä vuosikymmenenä sekä tarkkailijana että toimijana.
Esittely
Pohjoismaat ovat olleet vuosikymmenet Euroopan vakaimpia alueita. Vakaus vain lisääntyi kun Baltian maat, Puola ja Saksan itäosat tulivat Naton turvallisuustakuiden piiriin. Ukrainan aseellisen kriisin ja Krimin valloituksen jälkeen turvallisuuden tunne on järkkynyt pohjolassakin. Sekä Baltiassa että Puolassa vallitsee suuri levottomuus, joka on saanut Naton todistamaan solidaarisuuttaan jäsenilleen sijoittamalla Itämeren alueelle sotilaallista voimaa. Venäjällä se nähdään provosoivana toimena.Euroopan tilanteen levottomuus on ajanut Suomen ja Ruotsin entistä lähempään puolustukselliseen yhteistyöhön. Puolustusliittoon se ei ole johtanut, mutta tiiviiseen käytännön yhteistyöhön, joka on sekä poliittinen signaali että puolustuskykyä kohottava muutos. On todennäköistä, että jos Itämeren alueella syntyisi aseellinen kriisi, se vaikuttaisi kaikkien alueen maiden turvallisuuteen. Itämeren merkitys Suomen ulkomaankaupan valtaväylänä on aivan ratkaiseva. Jos Itämeren liikenneyhteydet vaarantuisivat, vaikutukset Suomeen olisivat välittömät.
Toinen olennainen joskin hidas muutos on pohjoisten merialueiden merkityksen kasvu. Koillisväylän avautuminen ilmastomuutoksen myötä puolittaa matkan Euroopasta Aasiaan. Pohjoisten merialueiden suuret luonnonvarat, ennen muuta kaasu ja öljy eivät vielä ole taloudellisesti hyödynnettävissä, mutta muiden lähteiden ehtyessä niiden aika koittaa. Se lisää näiden alueiden strategista merkitystä, joka jo nyt on sotilaallisista syistä suuri. Tapahtumassa oleva muutos luo uusia mahdollisuuksia, jos rauha ja yhteistoiminta säilyvät.
Tässä kirjassa tarkastellaan näiden muutosten - välittömien ja tulevien - vaikutuksia Suomeen ja sen lähinaapureihin.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Jaakko Iloniemi |
| Teoksen nimi | Maantieteelle emme mahda mitään |
| SKU | P-MAAN-C8C1F3 |
| Avainsanat | kansainväliset suhteet, ulkopolitiikka, pohjoismainen yhteistyö, turvallisuuspolitiikka |
