Jaana Laamanen : Paremmat vuodet ovat edessäpäin : Helmin ja Kirstin lottamuistoja

Takakansi

Ristiinalainen muonituslotta Helmi Piispanen, o.s. Vartiainen, syntyi vuonna 1920 Sortavalassa, ja jyväskyläläinen viestilottta Kirsti Syyänen, o.s. Hillunen, syntyi vuonna 1926 Kurkijoella. Kummallekin oli itsestäänselvyys ryhtyä lotaksi, ja lottatyön tekeminen mahdollisimman hyvin oli heille kunnia-asia.

Lotista on kirjoitettu paljon – ja myös väitetty. Nyt 2000-luvulla voidaan sota-ajan asioista puhua avoimesti. Tämä kirja ei kuitenkaan ole paljastuskirja, vaan kaunistelematon muistelmateos kahden eri tehtävissä toimineen lotan sotakokemuksista. Henkilökohtaisten kokemusten kautta hahmottuu lottatyön todellisuus ja yleisten päämäärien toteuttamisen vaikeus. Kirjassa käytetty muistitieto on mahdollisuuksien mukaan varmennettu arkisto- ja asiantuntijalähteistä. Tiedonantajien kokemukset on liitetty osaksi sotatapahtumia, joten ne eivät jää vain henkilökohtaisiksi muistoiksi. Tekstiä täydentävät arkistoista ja yksityishenkilöiltä kootut valokuvat.

Esittely

Ristiinalainen muonituslotta Helmi Piispanen, o.s. Vartiainen, syntyi 1920 Sortavalassa Laatokan Karjalassa, ja jyväskyläläinen viestilotta Kirsti Syvänen, o.s. Hiltunen, syntyi 1926 Kurkijoella, niin ikään Laatokan Karjalassa. He kumpikin ovat olleet ja ovat yhä - mielellään - lottia.

Lotta Vartiainen oli kenttämuonituslotta, mutta teki pisimmän työjaksonsa askartelun ohjaajana sotasairaalassa. Kenttämuonituslotan työ oli fyysisesti hyvin vaativaa ja piti sisällään mm. vesitonkkien kantamista ja elintarvikesäkkien nostamista. Maastossa majoituttiin teltassa vailla yksityisyyttä ja mukavuuksia. Lotta Hiltunen oli puolestaan viestilotta ja toimi lähes koko sota-aikansa ajan puhelunvälittäjän tarkkuutta, näppäryyttä ja hyviä hermoja vaativassa tehtävässä. Kenttämuonituslotalle vihollisvaara merkitsi jatkuvaa "puskaryssien", ilmapommitusten ja tulitusten pelkoa, viestilotan uhkana olivat mm. ilmapommitukset, desantit ja miinoitukset.

Lotta Vartiaisen ja lotta Hiltusen tarinat poikkeavat toisistaan monella tapaa. Vain toinen heistä kävi lottakurssin, antoi lottalupauksen ja kantoi lottapukua. Toinen ei muista tavanneensa koskaan yhtäkään yhteyslottaa. Vaikka näiden kahden lotan tarinat ovat varsin erilaiset, niissä on paljon yhteistä. Helmi Vartiaiselle ja Kirsti Hiltuselle oli itsestäänselvyys ryhtyä lotaksi, ja lottatyön tekeminen mahdollisimman hyvin oli heille kunnia-asia.

Lotista on kirjoitettu paljon - ja myös vaiettu. Vasta nyt 2000-luvulla voidaan sota-ajan asioista puhua avoimesti. Tämä kirja ei kuitenkaan ole paljastuskirja, vaan kaunistelematon muistelmateos kahden eri tehtävissä toimineen lotan sotakokemuksista. Henkilökohtaisten kokemusten kautta hahmottuu lottatyön todellisuus ja ylevien päämäärien toteuttamisen vaikeus. Kirja käsittelee myös pimentoon jääneitä aiheita, kuten esimerkiksi sotilashuumorin varjoon jäänyttä lottahuumoria, jonka on koettu istuvan huononlaisesti lottaihanteisiin.

Kirjassa käytetty muistitieto, niiltä osin kuin se on ollut mahdollista, on varmennettu arkisto- ja asiantuntijalähteistä. Ajatuksena on linkittää tiedonantajien kokemukset osaksi sotatapahtumia, joten ne eivät jää "pelkiksi" henkilökohtaisiksi muistoiksi. Tekstiä täydentävät harvinaiset eri arkistolähteistä ja yksityishenkilöiltä kerätyt valokuvat.