Jaana Tolkki & Merja Öhman : Perspektiv

Paranna ruotsin kielen taitojasi korkeakouluopinnoissa monipuolisen ja käytännönläheisen materiaalin avulla. Kirja tarjoaa joustavia oppimispolkuja ja tukee sekä opiskelijan että opettajan tarpeita.
Kenelle: Korkeakouluopiskelijoille, jotka opiskelevat ruotsin kieltä eri aloilla.
Teos on nimensä mukaisesti tarkoitettu korkeakouluopiskelijoille. Materiaali soveltuu eri aloille, ja sitä voi käyttää useammalla opintojaksolla. Alkuosa soveltuu myös kertaaviin opintoihin. Kirjan aihekokonaisuudet käsittelevät mm. opiskelua, uravalintaa, sisäistä ja ulkoista työelämäviestintää, työelämään liittyvää esiintymistä, markkinointia ja liikeviestintää.
Materiaali mahdollistaa opiskelijoiden joustavat oppimispolut: Kieliopin vahvistusta tarvitseva opiskelija voi tehdä enemmän rakennetehtäviä, toinen taas voi keskittyä muun kielitaitonsa kehittämiseen. Monipuolisilla ja eriyttävillä tehtävillä on haluttu helpottaa opettajan työkuormaa. Materiaalissa on otettu huomioon opiskelijan rooli sekä työntekijänä että työnantajana.
Viestintätilanteissa käsitellään sekä yrityksen ulkoista että sisäistä viestintää, ja työhyvinvointi ja työssä viihtyminen on otettu myös huomioon. Tehtäviin on pyritty tuomaan huumoria ja oppimisen iloa. Painettu kirja ei sisällä äänitiedostoja.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jaana Tolkki & Merja Öhman |
Muut tekijät | Merja Öhman |
Teoksen nimi | Perspektiv |
SKU | P-PERS-A5003D |