Jacqueline Woodson : Ruskea tyttö unelmoi

Jacqueline Woodsonin säeromaani avaa koskettavasti nuoren ruskean tytön kokemuksia ja oman äänen löytämistä Yhdysvalloissa 1960- ja 70-luvuilla.
Kenelle: Nuorille ja aikuisille, joita kiinnostavat omaelämäkerralliset kasvutarinat, identiteetti ja afroamerikkalainen kokemus.
Jacqueline Woodson kasvoi sekä etelävaltioihin kuuluvassa Etelä-Carolinassa että New Yorkissa ja tunsi olevansa aina vain puolittain kotona. Tässä säeromaanissa hän herättää eloon lapsuutensa ja nuoruutensa ja kertoo, millaista oli kasvaa Yhdysvalloissa ruskeana tyttönä 1960- ja 70-luvuilla, kun rotuerottelulakien kumoamisesta ei vielä ollut kauan ja kansalaisoikeustaistelu alkoi vähitellen tulla osaksi hänen todellisuuttaan. Koskettavan muistelmateoksen jokainen runo on täynnä tunnetta, jokainen säe kurkistus omaa ääntänsä etsivän nuoren sieluun. Teos todistaa erityisesti siitä voimasta jailosta, jonka Woodson jo nuorena löysi kirjoittamisesta, huolimatta siitä, että hänellä oli lukihäiriö. Rakkaus tarinoihin sytytti rakkauden kirjoittamiseen.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jacqueline Woodson |
Muut tekijät | Kääntänyt: Katja Laaksonen |
Teoksen nimi | Ruskea tyttö unelmoi |
SKU | P-RUSK-9160F7 |