Jane Tarzana : Omaelämäkerta : insestin kokeneen kertomus
Alkaen 8,50 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-OMAE-AF5F14

Jane Tarzana kertoo pysäyttävän tositarinan lapsuuden hyväksikäytöstä ja sen pitkäaikaisista varjoista. Teos avaa, millaista on koota elämän sirpaleita vaikeimpien muistojen äärellä.
Kenelle: Aikuisille
"Tärkeintä ei ollutkaan syntyä joulukuun lopulla vuonna 1948. Tärkeimmäksi on tullut se, että kuolin keväällä 1952. En vain tiennyt sitä, eivätkä vanhempanikaan huomanneet mitään."
Tämä on tosikertomus keski-ikäisestä naisesta, joka yö toisensa jälkeen herää painajaisiin. Kestää kauan, neljäkymmentä vuotta, ennen kuin hän alkaa selvittää painajaistensa taustaa.
Sieltä paljastuu raiskaus.
Mutta se on vasta alkua. Selvittääkseen elämänsä salaisuuden – salaisuuden jonka hän ei edes tiennyt olevan olemassa – Jane Tarzana joutuu sukeltamaan syvälle muistoihin, uniin ja sukulaisten kertomuksiin.
Pala palalta nainen kokoaa elämänsä ensimmäiset vuodet uudelleen ja huomaa, että arkin pinnan tavallisuuden varjossa saattaa edelleenkin vaania salaisia perhevalokuvissa.
Hänelle selviää myös tapa, jolla lapsuuden kodissa selvitettiin vaikeimmat asiat, ja hän joutuu miettimään sen osuutta omassa käyttäytymisessään.
Jane Tarzanan kirja on autenttinen puheenvuoro insestikeskusteluun. Hän kirjoitti sen selviytyäkseen, hän antaa sen julkaistavaksi auttaakseen muita selviytymään. Kirjoittaja turvautuu nimimerkkiin, koska hän ei halua tulla tunnetuksi naisena, joka revittiin lapsena. Nimimerkki on Jane Tarzana, koska kirjoittaja on selviytyjä, kauhujensa viidakon raivaaja.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Jane Tarzana |
| Teoksen nimi | Omaelämäkerta : insestin kokeneen kertomus |
| SKU | P-OMAE-AF5F14 |
| Avainsanat | muistelmat, seksuaalinen hyväksikäyttö, lapset, insesti |