Jani Salminen : Urbaani bohemia
Alkaen 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-URBA-B8887D

Jani Salmisen esikoiskokoelma 'Urbaani bohemia' tuo yhteen nostalgian ja uuden runouden, kuljettaen lukijan tuttujen ja tuntemattomien hetkien läpi aidoilla tunteilla. Kokoelma käsittelee arjen vilahduksia, jotka puhuttelevat ja jäävät mieleen.
Kenelle: aikuiset
Urbaani bohemia on kokoelma uusia, vanhoja runoja - sekä nostalgiaa että uutta, tuoretta materiaalia. Teksteissä kuljetaan läpi vanhojen, ikuisten maisemien sekä uusien, ennestään tuntemattomien hetkien läpi. Kirjoittaja on pyrkinyt tuomaan esille sekä tuttua että uutta - jotkut runot on helpompi ottaa vastaan ja toiset vaativat pidemmän kypsyttelyajan. Yhtä kaikki, Urbaani bohemia kertoo oikeista tunteista, hetkistä ja vilahduksista, joita jokainen meistä arjessaan kohtaa - jos on onnekas.
"Kuljen läpi lokakuista serotoniinivajausta kärsivän kaupungin jonka lehdet ovat jäätäneet liukkaaksi matoksi kirjojen polkua kohti suurta lintua"
"Kuljen läpi lokakuista serotoniinivajausta kärsivän kaupungin jonka lehdet ovat jäätäneet liukkaaksi matoksi kirjojen polkua kohti suurta lintua"
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Jani Salminen |
| Teoksen nimi | Urbaani bohemia |
| SKU | P-URBA-B8887D |
| Avainsanat | esikoisteokset |
