Jānis Jonevs : Doom 94

Doom 94 vie lukijan 1990-luvun Latviassa koetun nuoruuden, vapauden ja raskaiden kitarariffien sykkeeseen, kun Jelgavan kaupungin vaihtoehtokulttuuri houkuttaa mukaansa. Romaani rakentaa elävän ajankuvan maan etsiessä uutta identiteettiään suurten muutosten keskellä.
Kenelle: Nuorille ja nuorille aikuisille, jotka ovat kiinnostuneita vaihtoehtokulttuurista, metallimusiikista ja kasvukertomuksista.
Jelgavan kaupunkiin sijoittuva romaani kertoo 1990-luvun nuorisosta keskellä uutta humalluttavaa aikaa, jolloin Neuvostoliitto on romahtanut ja päästänyt latvialaiset vapauteen.
Romaanin päähenkilö on teini-ikäinen Jānis, arka poika, jonka elämä saa uuden suunnan, kun hän löytää ensin Nirvanan ja sitten kotikaupunkinsa rajut metallipiirit. Jānis ja hänen uudet ystävänsä heittäytyvät suorin vartaloin vaihtoehtokulttuurin syleilyyn, raskaiden kitaroiden, alkoholin ja yleisen sekoilun pariin.
Elämän, vapauden ja aggressiivisen musiikin puolesta väkevästi todistava kasvukertomus on samalla särmikäs ajankuva uudelleenitsenäistyneen Latvian etsikkovuosista. Kirja oli ilmestyessään 2013 myynti- ja arvostelumenestys. Se on käännetty useille kielille, ja vuonna 2019 romaanin pohjalta tehtiin elokuva alkuperäisellä nimellä Jelgava 94.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jānis Jonevs |
Muut tekijät | Annika Suna |
Muut tekijät | Kääntänyt: Annika Suna |
Teoksen nimi | Doom 94 |
SKU | P-DOOM-0DD46A |
Avainsanat | metallimusiikki, hevimetalli, heavy metal, hevi, metal, doom metal, nuoret, teini-ikäiset, musiikki, yhtyeet, alkoholi (päihteet), kitara, pojat (ikäryhmät), Latvia, vapaus, muusikot, latvialaiset, rock, elokuvat, kaunokirjallisuus |