Janita Virtanen : Sydän oikealla puolella
Alkaen 15,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-SYDA-750E2F

Sydän oikealla puolella kertoo, kuinka suurten haasteiden keskellä voi syntyä uutta ja rohkeaa toimintaa kehitysvammaisten ja heidän perheidensä tukemiseksi. Kirja avaa ikimuistoisen tarinan Sofiakylän synnystä sekä periksiantamattomasta unelmien toteuttamisesta.
Kenelle: Vanhemmille, jotka kohtaavat erityislapsen haasteita, sekä kehitysvammaisten lasten ja aikuisten läheisille.
Takakansi
"Kun Sofia oli muutaman päivän ikäinen, häneltä otettiin sydänääniä. Muistan, kun yksi lääkäreiästä totesi, että onpas outoa: ei löydy...- Hiki vaan virtasi, kun yritin ymmärtää, mistä on kyse. Lopulta minun oli pakko kysyä, mitä siellä sydämessä oikein oli. Selvisi, että Sofialla on sydän oikealla puolella."Vuonna 2001 Riitta Peltoselle syntyi vaikeasti kehitysvammainen tytär, Sofia. Tämä mullisti koko perheen elämän. Tietoa ja apua oli vaikea saada, joten Peltonen päätti etsiä keinon, jolla hän saisi autettua myös muita samassa tilanteessa olevia.
Näin syntyi kehitysvammaisia ja heidän lähipiiriään tukeva hoivakoti Sofiakylä, joka avasi ovensa Nokialla vuonna 2010. Nykyään Peltoista pidetään edelläkävijänä, joka on tuonut hoiva-alalle aivan omanlaisensa, ennakkoluuloja murtavan toimintatavan.
Sydän oikealla puolella on rehellinen kuvaus erityisperheen arjesta iloineen ja haasteineen. Se on myös Riitta Peltosen kasvutarinan hoiva-alan yrittäjäksi: kertomus siitä, miten vaikeista asioista voi syntyä jotakin hyvää ja ainutlaatuista, ja miten kuka tahansa voi halutessaan muuttaa maailmaa, vaikka vain pieni pala kerrallaan.
Esittely
Vuonna 2001 Riitta Peltoselle syntyi vaikeasti kehitysvammainen tytär, Sofia. Tämä mullisti koko perheen elämän. Tietoa ja apua oli vaikea saada, joten Peltonen päätti etsiä keinon, jolla hän saisi autettua myös muita samassa tilanteessa olevia.Kun selvisi, että Sofia ei tulisi koskaan asumaan yksin, sai Peltosen idea lopullisen muotonsa. Hän halusi tarjota kehitysvammaisille lapsille ja aikuisille tilapäishoitoa ja asumista sekä kehitysvammaisten lähipiirille turvaverkon, jossa ketään ei jätetä yksin. Unelma toteutui Nokialla vuonna 2010, kun Sofiakylä avasi ovensa. Tänä päivänä Peltosta pidetään edelläkävijänä, joka on tuonut hoiva-alalle aivan omanlaisensa toimintatavan sekä menetelmiä, jotka ovat levinneet sekä Suomessa että maailmalla.
Sydän oikealla puolella on kertomus siitä, miten vaikeista asioista voi syntyä jotain hyvää ja erityislaatuista. Ja miten kuka tahansa voi halutessaan toteuttaa unelmiaan ja muuttaa maailmaa, vaikka vain pieni osa kerrallaan.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Janita Virtanen |
| Muut tekijät | Riitta Peltonen & Hanni Hiltunen |
| Teoksen nimi | Sydän oikealla puolella |
| SKU | P-SYDA-750E2F |
