Janne Saarakkala : Tuhannen taalan paikka

Tositarinaan pohjautuva "Tuhannen taalan paikka" sukeltaa 1980-luvun Amerikan unelman, uuden alun ja menestyksen etsimisen ytimeen. Janne Saarakkalan omaelämäkerrallinen romaani kuvaa ainutlaatuisesti elämänmuutoksen käänteitä ja perheen kohtaamia haasteita.
Tositapahtumiin perustuva tarina irti repäisystä ja amerikkalaisen unelman tavoittelusta.
Eräänä iltana vuonna 1979 Marjatta pakkaa kaiken välttämättömän kassiin ja käskee nuoren poikansa hyvästellä isänsä. Ulkona autossa odottaa äidin uusi rakkaus, Rolf. Seuraavana keväänä he nousevat lentokoneeseen mukanaan vain pari matkalaukkua, tukku dollareita ja Rolfin ylitsepursuavat bisnesideat.
Tuhannen taalan paikka on kertomus Amerikan läpi kulkevasta kolmikosta: self-made-liikemiehestä, naisesta, joka heittäytyy silmät kiinni unelman varaan, ja pojasta, joka kohtaa aikuisten maailman liian varhain. Kantaako usko tulevaisuuteen vielä silloinkin, kun eväänä on enää lihalientä?
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Janne Saarakkala |
Muut tekijät | Kannen suunnittelu tai taide: Tommi Tukiainen |
Teoksen nimi | Tuhannen taalan paikka |
SKU | P-TUHA-57D155 |
Avainsanat | omaelämäkerrallinen romaani, Suomi, Amerikka, 1980-luku, rakkaus, avioero, uusi alku, road-romaani, eroperheen lapsen kokemus, menestys, raha, köyhyys |