Jari Tervo : Troikka

Takakansi

"Sen mahtilahtarin, sen Mannerheimin mä vielä kolaan."

Punainen Tampere murtuu huhtikuussa 1918. Eljas Rossi, Juliska Viskari ja Herman Hevoskoski pakenevat Pietariin. Uusi elämä, pelkkä hengissä selviäminen kansalaissodan hurjistamalla Venäjällä vaatii pakolaisilta kohtuuttomia.

Keväällä 1920 he palaavat Suomeen. On tullut aika sytyttää vallankumouksen soihtu uudestaan.

Jari Tervo kuvaa ihmisen ja järjestelmän sellaisena kuin ne ovat, ja kaikki tuntuu tapahtuvan juuri nyt.

Esittely

"Viisikymmentä miestä tuijotti uneen lankeamatta kattoa. He odottivat lähtökäskyä. Rossi tiesi mitä miehet miettivät: tuskin tästä hengissä selvitään, mutta jos me selvitään, niin mitä me vastataan, kun omat pennut kysyy, mitä te oikein teitte silloin vallankumouksen aikaan.

Mitäs me. Me pilattiin se."

Punakaartilainen Eljas Rossi lastaa matka-arkkuja pakorekiin punaisten rintamaesikunnan pihalla huhtikuisessa illassa Tampeella 1918. Yötä myöten hän, kaartilainen Herman Hevoskoski ja haavuri Juliska Viskari murtautuvat satojen punaisten kanssa kenraali Mannerheimin valkoisen armeijan saartorenkaan läpi.

Kymmenentuhatta punaista suomalaista pakenee vallankumouksen sydämeen, Pietariin. Maanpaossa

Rossi, Hevoskoski ja Viskari yrittävät kapinahäpeän jälkeen rakentaa uutta elämää kansalaissodan hurjistamalla Venäjällä.

Rossi ja Hevoskoski tapaavat Venäjän vallankumouksen johtajan Leninin, he ovat perustamassa suomalaista kommunistista puoluetta ja he taistelevat Pulkovan kukkuloilla Neuvosto-Venäjän elämästä ja kuolemasta.

Vallankumouksen kulkumiehet saavat keväällä 1920 erityistehtävän lähteä Suomeen. Heidän pitää sytyttää uudestaan vallankumouksen soihtu.

Jari Tervon Troikka on laaja historiallinen romaani, joka tositapahtumiin pohjaten kertoo nuoren Suomen tasavallan kohtalonhetkistä uudesta, hämmästyttävästä näkökulmasta.

"Juliska ja Lydia muuttivat nopeasti vähät kimpsunsa ristittömään parakkiin. He istuivat laverilla ja katsoivat toisiaan silmiin. Avoimesta ovesta kuului, miten Reinhard soitti viulullaan vaaleanpunaiselta pilvenhattaralta kuulostavaa Straussia. Se katosi ympäröivälle arolle jälkeä jättämättä. Lydia hätääntyi itkuun. Juliska meni hänen viereensä ja kiersi kätensä hänen ympärilleen.

Työtähän tämä vaatii, Juliska sanoi."