Jarmo Liukkonen : Psyykkinen vahvuus

Psyykkinen vahvuus : Mielen taitojen harjoituskirja offers practical exercises for developing mental strength in studies, work, and hobbies.
Kun edessäsi on vaativa tilanne, käykö mielesi läpi epäonnistumisen mahdollisuudet? Kadotatko rentouden ja itseluottamuksen? Vai tiedätkö, miten toimia, jotta onnistut?
Tutkimukset osoittavat, että psyykkisten taitojen hallitseminen selittää menestystä niin opinnoissa kuin työelämässä. Psyykkisiä taitoja ovat esimerkiksi taito asettaa tavoitteita, suunnata huomiota, rauhoittaa mieltä ja käyttää avukseen mielikuvia. Psyykkiset taidot ovat kuin kuperkeikka - niitäkin voi kehittää harjoittelun avulla.
Psyykkisten taitojen harjoittelussa keskitytään voimistamaan niitä henkisiä resursseja, joiden avulla voimme parantaa suorituksiamme, oli sitten kyseessä mikä tahansa vaativa tilanne. Tässä kirjassa on runsaasti harjoituksia, joiden avulla voi kehittää psyykkistä vahvuuttaan esimerkiksi opinnoissa, töissä, harrastuksissa ja urheilussa.
Jarmo Liukkonen on liikuntapedagogiikan professori sekä liikunnan ja psyykkisen hyvinvoinnin dosentti, joka on tutkinut psyykkisiä taitoja pitkään. Hän toimii myös psykologisen valmennuksen konsulttina urheilijoille ja yrityksille.
* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jarmo Liukkonen |
Teoksen nimi | Psyykkinen vahvuus |
SKU | P-PSYY-DEC6A0 |