Jerome Rainer & Julia : Kahden onni
Alkaen 3,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAHD-B01A15

"Kahden onni" johdattaa pariskunnat tutkimaan suhteen elävyyttä ja sukupuolielämän merkitystä nykyaikaisessa parisuhteessa, rohkaisten löytämään yhdessä uusia tapoja ja iloa arjen keskellä.
Kenelle: Sopii parisuhteen ja seksuaalisuuden kehittämisestä kiinnostuneille aikuisille.
KAHDEN ONNI rakkauden taito nykyaikaisen avioliiton perustana
Onnellinen sukupuolielämä on mielenrauhan ja virkistyksen lähde. Kuitenkin on ilmeistä, että osa monen nykyihmisen ahdistuneisuutta pohjautuu epätyydyttävään sukupuolielämään. Kahden ihmisen suhteen tulisi olla elähdyttävä tutkimusretki aina vaihtelevin mahdollisuuksin, alati uusin tyydytyksen muodoin. Mihin olemme unohtaneet innostuksen kehittää taitoamme ja onko valta pääaihupistoille tai käyttää hyväksymme vakiintuneesta poikkeavaa tapaa, ajanhakoa tahi asua? ... toisinsanoen huohteltaisiin, ettei elämän eräs keskeisistä asioista muodostu ikävä arkirutiini? Tämä maa, naapurimaassamme suuren suosion saavuttanut kirja avaa silmämme kaupallisen seksuaaliteetin kaavoittuneisuudelle ja ohjaa meidät löytämään uudelleen sukupuolielämän raikkauden ja ilon — vaikkapa esimerkiksi kokeilemalla niitä tapoja, joita harjoitettiin vanhassa Kreikassa, Tuhannen ja yhden yön itämaisissa dadisdi tai madame Pompadourin Pariisissa.
HYVÄ TIETÄÄ -sarjassa ovat ilmestyneet:
1. Friberg: Savukeurma
2. Colliander: Kreikkalais-ortodoksinen usko ja elämän-näkemys
3. Säari: Miten lapseni kehittyy
4. Palme: MRA — mikä se on?
5. Viita: Kuluutaja kasvavassa kansantaloudessa
6. Viita: Maatalouden tukeminen Suomessa 1963
7. Kaijar: Neuvolatoimukun ja -kasvatuksen perusperiaatteita
8. Hustich: Suomi tänään
9. Manninen: Ydinosa ja väestönsuojelu
10. Sukupuolten Suomi
11. Blomqvist: Aborttikysymys
12. Larson-Cohn: Ehkäisymenetelmät — käytännön tietoa
13. Blomqvist: Eutanasia
14. Rainer: Kahden onni

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
Tuoteryhmä | |
---|---|
Tekijä | Jerome Rainer & Julia |
Muut tekijät | Julia Rainer & J I Backman |
Teoksen nimi | Kahden onni |
Alkuteos | Sexual adventure in marriage |
SKU | P-KAHD-B01A15 |