Jhumpa Lahiri : Kaima

Alkaen 11,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-KAIM-3F66A2
Katso kaikki vaihtoehdot

Jhumpa Lahirin romaani Kaima käsittelee siirtolaisuutta, kulttuurien törmäystä, sopeutumisongelmia ja sukupolvien välistä kuilua, mutta myös oman identiteetin rakentumista ja perheen sisäistä rakkautta ja kiintymystä.

Kaima kertoo Bostonissa asuvasta Gangulin bengalilaisperheestä ja sen jäsenten vähittäisestä, eri tahtiin etenevästä kotiutumisesta uuteen maahan. Kirja alkaa vuodesta 1968, jolloin hiljattain vihityille ja Amerikkaan saapuneille Ashima ja Ashoke Gangulille syntyy poika. Hän saa nimekseen Gogol suuren venäläisen kirjailijan mukaan, koska tämän teos on aikoinaan pelastanut hänen isänsä hengen. Perheen isä saa töitä yliopistolta ja tuntuu sopeutuvan amerikkalaiseen yhteiskuntaan melko helposti, mutta perheen äiti Ashima ei pääse tunteestaan, että muukalaisuus on kuin elinikäinen raskaus: lakkaamatonta odotusta ja jatkuva taakka.

Kirjassa kuvataan Gogol Gangulin aikuistumista sekä ahdistusta, jota hän tuntee perhetaustansa ja oudon, vanhan nimensä vuoksi. Hänen elämäänsä seurataan kolmekymppiseksi saakka, uuden vuosituhannen vaihteeseen, ja tarinan edetessä hahmottuu, kuinka pitkällinen ja kipeäkin on itsensä löytämisen ja hyväksymisen prosessi.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.

Lisätietoja
Tuoteryhmä
TekijäJhumpa Lahiri
Teoksen nimiKaima
☎ 040 541 9287 (arkisin klo 8-15)
Copyright © Finlandia Kirja