Johan J. Lindholm : Avaruuden aakkoset 3: Kuukävely
21,80 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-AVAR-D54140

Aaro astronautti jatkaa tutkimusmatkojaan avaruuden saloihin, tällä kertaa uteliaana Kuuhun laskeutuen ja sen salaisuuksia selvittäen.
Kenelle: 3–6-vuotiaille lapsille, jotka ovat kiinnostuneita avaruudesta ja tutkimusmatkoista.
Aaro astronautti on saanut jälleen uuden tehtävän: hänen tulee matkustaa Kuuhun ja selvittää sen arvoitusta. Onko Kuussa mahdollista kävellä kuten Maassa? Voiko siellä juosta, ja jos, niin kuinka kovaa?
Avaruuden aakkosissa tutustutaan aurinkokuntamme ihmeisiin Aaro astronautin kanssa. Kuvitus on mustaa kuin pimeä avaruuskin. Kirja soveltuu luettavaksi kerho- ja esikouluikäisille, ja sen tarkoituksena on herättää kiinnostus taivaankappaleisiin ja avaruudessa vallitseviin fysiikan lakeihin. Kirjan lopussa on pieni tietopaketti kuusta, jonka näemme lähes joka yö, mutta josta tiedämme silti liian vähän.
Tämän kirjan kirjoittamiseen tai kuvittamiseen ei ole käytetty tekoälyä. Teos on syntynyt luovan taiteellisen työn tuloksena. Kirjan painopaperi täyttää kansainväliset ympäristömerkkivaatimukset, ja kirjapaino noudattaa ympäristöystävällistä tuotantotapaa.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Johan J. Lindholm |
| Teoksen nimi | Avaruuden aakkoset 3: Kuukävely |
| SKU | P-AVAR-D54140 |
| Avainsanat | astronautit, avaruus, avaruusmatkat, kuu, tutkimusmatkat, satuhahmot, satukirjat, skifi |