Johanna Ervast : Jäähyväiset Einolle

Takakansi

Kun pieni Eino-poika sairastuu kesken yöunien, ei mikään ole perheessä niin kuin ennen. Koko tulevaisuus on yhtäkkiä särkynyt, ja rakkaat muistot lapsen syntymästä ja kasvamisesta tuntuvat sanomattoman kipeiltä. Päivät sairaalassa vaihtuvat viikoiksi, mutta mitä pitäisi toivoa? Einon parantumista, jota ei voi tapahtua, vai Einon kuolemaa, jotta kärsimys vihdoin loppuisi?

Lapsen saamisen sanotaan olevan korkeakoulu naisen elämässä. Entä lapsen kuolema – helvetin korkeakoulu? Johanna Ervast kertoo tässä kirjassa kovimmasta iskusta, joka vanhempiin voi osua, lapsen sairastumisesta ja kuolemasta. Tulevaisuutta ei kuitenkaan voi ennustaa, vaan elämä on otettava vastaan sellaisena kuin se tulee.

Esittely

3-vuotias Eino saa keskellä yötä aivoverenvuodon. Aiemmin terve pikkupoika makaa yhtäkkiä sairaalassa puhe- ja liikuntakyvyttömänä. Välillä vanhemmat elävät parantumisen toivossa, välillä hirvittävässä tuskassa.

Kuinka äiti ja isä kestävät, kun perusterve lapsi sairastuu vakavasti ja aivan yllättäen? Onko elämää mielekästä pitkittää, jos ihminen on parantumattomasti sairas? Miten äiti voi hyväksyä ajatuksen, että hän joutuu luopumaan pienestä pojastaan, päästämään lopullisesti irti? Voiko lapsen kuolemasta toipua koskaan?

Ei sittenkään, vielä et ole tervetullut, kuolema, odota vähän. Anna hiukan lisää aikaa toivoa ihmettä. Jos sittenkin tapahtuisi jotakin toipumista ja palautumista.

Johanna Ervast kirjoittaa esikoisensa yhdeksän viikon kamppailusta kuolemaa vastaan. Hän kuvaa omia tunteitaan, ympärillä olevien ihmisten reaktioita, sairaaloiden toimintaa, toivon rippeitä ja luopumisen tuskaa. Jäähyväiset Einolle on aito ja raastava kuvaus siitä, miltä tuntuu äidistä, joka istuu viikko toisensa jälkeen lapsensa kuolinvuoteen äärellä ihmettä odottaen.