Johanna Venho : Kaukana jossain onnenmaa : romaani (UUDENVEROINEN)
Alkaen 8,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
0802686

Johanna Venhon romaani havainnoi tarkkanäköisesti ihmisiä elämänsä käännekohdissa ja etsinnän teemaa sukupolvien läpi. Teos pohtii onnellisuuden merkitystä ja niiden tekijöiden vaikutusta, jotka muovaavat identiteettiä ja elämänvalintoja.
Romaani onnen etsijöistä.
Työterveyspsykologi Otto Marras on 39-vuotias, kun kaksi hänen elämänsä naista jättää hänet. Eloisa-vaimo lähtee luomaan uutta uraa Tampereelle ja Oton äiti Kaarina lumoutuu plastiikkakirurgiasta. Otto jää asumaan helsinkiläiseen kerrostalokolmioon murrosikäisen Valo-pojan kanssa. Hänen niskoilleen jää myös Kaarinan rapistuvasta rintamamiestalosta huolehtiminen. Oma keski-ikä uhkaa, vaikka Otto luuli olevansa immuuni ikäkriiseille. Otolla on haave: hän haluaa kirjoittaa kirjan onnellisuudesta. Mitä onni on? Kokemukset, muistot ja teoriat kasvavat Oton päässä uusiksi kuvioiksi. Niiden valossa hän yrittää ymmärtää äitinsäkin elämää.
Kaarina on tullut äidiksi nuorena 1970-luvun alussa. Vuosikymmeniä piilotetut toiveet nousevat pintaan, kun Kaarina vanhenee. Mitä tapahtuu, kun Kaarina päättää hypätä uuteen ja muuttaa elämänsä? Johanna Venho kuvaa tarkasti elämän taitekohdissa itseään etsiviä ihmisiä.
Johanna Venho on kirjailija, joka on julkaissut niin runo- ja lastenkirjoja kuin romaaneja. Hänen runojaan on käännetty useille eurooppalaisille kielille. Työstään hän on saanut muun muassa Katri Vala ja Einari Vuorela -palkinnot.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Johanna Venho |
| Teoksen nimi | Kaukana jossain onnenmaa : romaani |
| Sijainti | Paikallisvarasto Lähetetään seuraavana arkipäivänä |
| Kustantaja | WSOY |
| Painovuosi | 2015 |
| Painos | 1 |
| Sidonta | Sidottu kansipaperein (kovakantinen) |
| Sivumäärä | 327 |
| Kieli | suomi |
| ISBN | 9789510412954 |
| Kunto | Uudenveroinen (K5-) |
| SKU | 0802686 |
| Korkeus (mm) | 200 |
| Syvyys (mm) | 133 |
| Paksuus (mm) | 29 |
| Paino (g) | 376 |
| Verokanta | ALV 14 % |