John Steinbeck : Routakuun aika ; Hiiriä ja ihmisiä
Alkaen 9,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ROUT-004936

John Steinbeckin teos "Routakuun aika ; Hiiriä ja ihmisiä" yhdistää kaksi vaikuttavaa kertomusta: miehitetyn kaupungin nousevasta vastarinnasta sekä kahden kalifornialaisen vaeltajan traagisesta ystävyydestä.
Routakuun aika
Järkyttävä romaani pienestä norjalaiskaupungista saksalaismiehityksen alkuaikoina.
Kaupunki on aluksi täysin lamassa, mutta vähitellen, yhä vahvistuen, kasvaa asukkaissa vastarinnan henki. — Ja kun tapahtumat lähtevät vyörymään, ne vievät väistämättä kohti katastrofia. "Kärpäset ovat vallanneet kärpäspaperin", ilmaisee yksi saksalaisnuorukainen tilanteen, jossa valloittajat ovat muuttuneet vangeiksi siinä missä valloitetutkin.
Niinpä Steinbeckin julistus kantaa kauemmas kuin mihin pelkkä natsisivistys osuus antaisi kaikupohjaa. Routakuun aika on sodanvastainen - väkivallan vastainen.
Hiiriä ja ihmisiä
Liikuttavan traaginen kertomus kahdesta laitapuolen vaeltajasta 30-luvun Kaliforniassa.
Kausityöläiset George ja Lenny kiertelevät Kaliforniaa maanomistajien armoilla. George on tavallaan perinyt Lennyn, ottanut vastuun tästä lapsekkaaan puhdasmielisestä tappajasta. Lenny ei ole paha, hän ei vain tunne voimiaan; niinpä hyväksyminen jätti on itse yhtä suuressa määrin murhenäytelmän uhri kuin hänen kouriinsa päätyvät hiiret, kanit, koiranpennut — tai nuoret naiset.
Tarinan pääpaino on syvällä ihmisen perustarpeissa, läheisyyden ja hellyyden sydämessä - ystävyydessä kuolemaan saakka.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | John Steinbeck |
| Muut tekijät | Pirkko Talvio-Jaatinen |
| Teoksen nimi | Routakuun aika ; Hiiriä ja ihmisiä |
| Alkuteos | The Moon is Down ; Of Mice and Men |
| SKU | P-ROUT-004936 |