Jonas Hassen Khemiri : Isän säännöt
7,00 €
Varastossa
Vain %1 jäljellä
SKU
P-ISAN-797736

Jonas Hassen Khemirin teos pureutuu modernin isyyden ja perhe-elämän haasteisiin, kuvaten raadollisuudessaan unohtumatonta lapsiperhearkea. Kirja tarjoaa tarkkanäköisen näkymän ruuhkavuosien todellisuuteen.
Jonas Hassen Khemirin mestarillinen näkemys modernin isyyden haasteista.
Isän säännöt kertoo nuoren miehen elämästä pienten lasten isänä. Kymmenen päivää perheen tarinaa jonka aikana miehen isä, tämän kahden pienen lapsen isoisä, tulee ulkomailta Ruotsiin tapaamaan perhettä ja lähtee taas.
Jonas Hassen Khemiri maalaa kuvan nykyaikaisesta perhe-elämästä eikä se kuva ole kaikilta osin ruusuinen. Lapsiperheen näkökulma on raadollisuudessaan unohtumaton. Ja sen voisi milloin tahansa siirtää Suomeen, miltei sellaisenaan.
Khemiri on kirjoittanut isäkirjallisuudelle, sille on tarvetta. Myös äitien kannattaa lukea tämä kirja. Vaikka ei aikaa tuntuisi olevankaan. Koska ruuhkavuodet. Tasan ne, ja juuri siksi.
"Isän säännöissä Jonas Hassen Khemiri ylittää itsensä." – Expressen
Mestari on palannut.

* Kuvausteksti saattaa koskea teoksen toista versiota. Kuvauksessa mainitut yksityiskohdat, kuten mahdolliset oheistuotteet, eivät välttämättä ole osa valitsemaasi teosta. Valitsemasi teoksen tarkat tiedot löytyvät alla olevasta ominaisuusluettelosta.
| Tuoteryhmä | |
|---|---|
| Tekijä | Jonas Hassen Khemiri |
| Muut tekijät | Tarja Lipponen |
| Teoksen nimi | Isän säännöt |
| Alkuteos | Pappaklausulen |
| SKU | P-ISAN-797736 |